Paatos
Paatos (m.kreik. πάθος, pathos) on antiikin Kreikasta peräisin oleva termi, joka tarkoittaa alun perin jonkin kohteena olemista, kokemista ja kärsimistä.[1] Retoriikassa paatos on yksi kolmesta suostuttelun välineestä eetoksen (ethos) ja logoksen ohella. Paatoksessa on kyse vetoamisesta kuulijan tunteisiin niin, että kuulija on vastaanottavaisempi.
Arkikielessä paatoksella tarkoitetaan puheen voimakasta tunneväritystä, johon liittyy usein intomielisyyttä, mahtipontisuutta tai korkealentoisuutta. Tällöin voidaan puhua pateettisuudesta.[2]
Retoriikka muokkaa
Retoriikassa paatos on yksi kolmesta vaikuttamisen keinosta logoksen ja eetoksen (ethos) ohella. Aristoteles käsitteli näitä teoksessaan Retoriikka retorisen argumentin osatekijöinä. Paatoksella tarkoitetaan usein vetoamista kuulijan tunteisiin: paatos sisältää sen, missä määrin puhuja laittaa omia tunteitaan peliin ja yrittää vedota kuulijoiden tunteisiin saadakseen heidät puolelleen. Paatos voidaan kuitenkin nähdä yhtä lailla vetoamisena kuulijoiden sympatioihin ja mielikuvitukseen. Paatoksen soveltaminen saa aikaan paitsi sen, että kuulijoissa herää voimakkaita tunnetiloja, myös sen, että he samaistuvat puhujan omaan näkökulmaan ja tuntevat samoin kuin puhuja.
Näin eetos ja paatos virittävät yhdessä kuulijan johonkin tiettyyn moraaliseen tilaan. Tämä tila vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka kuulija tulkitsee puhujan sanoman ja kuinka syvästi hän omaksuu sen itse.[3]
Eräs tapa saavuttaa pateettinen vaikutelma on kertomuksen tai tarinan kautta. Näin loogisen argumentin abstraktiot voidaan esittää konkreettisemmin läsnä olevana. Puhujan omaamat arvot, uskomukset ja ymmärrykset ovat epäsuorasti osana kertomusta, ja siirtyvät kuulijoihin. Näin paatos viittaa viestin sekä kuulijoiden tunteissa että mielikuvituksessa tuottamaan vaikutukseen, mikä puolestaan saa kuulijat tekemään jonkun (halutun) päätöksen tai toimimaan jollakin (halutulla) tavalla.
Schillerin estetiikka muokkaa
Friedrich Schillerin monissa teoksissa esiintyy esteettisenä käsitteenä ilmaisu “ylevä paatos“ (saks. das Pathetisch-Erhabene). Schillerin mukaan ylevä paatos viittaa taiteen kontekstissa inhimilliseen vapauteen ja voittoon taistelussa kärsimystä vastaan. Näin paatos ei viittaa enää kärsimiseen itseensä, vaan seuraukseen, jonka kärsimyksen voittaminen tuottaa. Schiller liittää kärsimisen kokemuksen suuriin ajatuksiin ja aatteisiin, kuten vapauden ideaan. Schillerin kuvaus paatoksesta on vaikuttanut sanan nykyiseen käyttöön, jossa kärsimyksen ja muiden negatiivisten tilanteiden voittaminen nähdään paatoksen ilmentymänä.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: πάθος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
- ↑ ”Paatos”, Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2007.
- ↑ Retorisen vaikuttamisen keinot Viestintä: Väittelytaito. Teknillinen korkeakoulu, TKK kielikeskus. Arkistoitu 23.9.2008. Viitattu 3.3.2010.
