P-1000 Vulkan

P-1000 Vulkan (ven. П-1000 «Вулкан», GRAU 3K70) on rakettimoottorinen yliäänimeritorjuntaohjus, joka on kehitetty jatkoversio P-500 Bazalt -ohjuksesta. Ohjuksen kehittely alkoi Neuvostoliitossa vuonna 1979, ja se on otettu käyttöön vuonna 1987. Ohjuksen on suunnitellut NPO Mashinostroyenia Chelomey.

P-1000 laukaisimia Slava-luokan aluksen kannella.

Ominaisuudet

Meritorjuntaohjus on tarkoitettu laukaistavaksi joko laivasta tai sukellusveneestä, ja sen kantama on 550–770 kilometriä. Ohjusta käyttävät Slava-luokan risteilijät sekä aiemmin myös Echo II -luokan sukellusveneet, jotka on sittemmin poistettu palveluskäytöstä. Ohjuksen suurin nopeus on 935 metriä sekunnissa. Taistelukärki voi muodostua 1000 kg panssarinläpäisevästä HE-räjähteestä, 500 kg tavanomaisesta räjähteestä tai 350 kT ydinaseesta. Ohjuksessa on lennon aikana autopilotti, ja se etsiytyy kohteeseen aktiivisen tutkan avulla. Ohjus voi lentää 2000–7000 metrin korkeudessa, mutta iskeytyvät viimeisessä vaiheessa kohteeseen 10–40 metrin korkeudelta.

Aiheesta muualla

• P-1000 Vulkan Missile Defense Advocacy Alliance. 5.2017. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)

Neuvostoliiton ja Venäjän mereltä laukaistavat ohjukset Nato-koodein

SS-N-1 Scrubber | SS-N-2 Styx | SS-N-3 Shaddock | SS-N-4 | SS-N-5 Sark | SS-N-6 Serb | SS-N-7 Starbright | SS-N-8 Sawfly | SS-N-9 Siren | SS-N-12 Sandbox | SS-N-13 | SS-N-14 Silex | SS-N-15 Starfish | SS-N-16 Stallion | SS-N-17 Snipe | SS-N-18 Stingray | SS-N-19 Shipwreck | SS-N-20 Sturgeon | SS-N-21 Sampson | SS-N-22 Sunburn | SS-N-23 Skiff | SS-N-25 Switchblade | SS-N-26 Strobile | SS-N-27 Sizzler | SS-30