Otto Martti
Otto Alfred Martti (23. joulukuuta 1892 Kemin maalaiskunta – 30. heinäkuuta 1967) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan Helsingin vakokaartin komppanianpäällikkönä.[1][2]
Perhetausta muokkaa
Hänen vanhempansa olivat palstatilallinen Matti Martti ja Saara Kristiina Koivuniemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Laina Maria Valtamon kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kemin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1914–1918. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1924 ja maisterin tutkinnon vuonna 1927 sekä Geodeettistopografisen tutkinnon Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1927 ja diplomi-insinööritutkinnon sen maanmittausosastolla vuonna 1937. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1920 sekä Yleisesikunnan topografikurssin vuonna 1921. Taistelukoulun kapteenikurssin hän suoritti vuosina 1931–1932 ja Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1932–1934.[1][2]
Jääkäriaika muokkaa
Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hän erosi jo 10. toukokuuta 1915 ja palasi suomeen jatkamaan opintojaan. Syksyllä vuonna 1917 hän liittyi Helsingin suojeluskuntaa.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän toimi sisällissodan aikana valkokaartin 2. komppanian päällikkönä ja otti osaa Helsingin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Martti toimi sisällissodan jälkeen Helsingin jääkäriprikaatin 1. rykmentin I pataljoonan 2:sen ja 6. heinäkuuta 1918 alkaen Helsingin vartiopataljoonan 6. komppanian päällikkönä. Hänet siirrettiin 23. lokakuuta 1918 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Porin jalkaväkirykmentti 2:een, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Hänet siirrettiin 5. elokuuta 1919 patterinpäälliköksi Hyökkäysvaunurykmenttiin, josta hänet siirrettiin edelleen 24. toukokuuta 1922 Viipurin rykmenttiin, missä hän toimi aluksi nuorempana upseerina ja 22. toukokuuta 1923 alkaen rykmentin rahastonhoitajana ja 4. helmikuuta 1924 lähtien 1. komppanian päällikkönä. Myöhemmin hänet komennettiin 18. toukokuuta – 5. marraskuuta 1922 väliseksi ajaksi Yleisesikunnan topografiosastolle. Hän toimi 15. joulukuuta 1922 – 14. kesäkuuta 1923 välisen ajan Yleisesikunnan komendanttina ja 17. kesäkuuta – 21. lokakuuta 1923 välisen ajan topografisissa tarkistustöissä Karjalankannaksella. Hänet siirrettiin 12. maaliskuuta 1924 Yleisesikuntaan topografiupseeriksi ja 11. tammikuuta 1937 alkaen Pohjan rykmentin II pataljoonaan komentajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Martti osallistui talvisotaan Täydennys Jalkaväkirykmentti 4:n komentajana ja myöhemmin Jalkaväkirykmentti 39:n II pataljoonan komentajana, sekä edelleen Jalkaväkirykmentti 36:n komentajana, josta tehtävästä hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 37:n II pataljoonan komentajaksi. Martti osallistui näissä joukoissa taisteluihin Uomaan-Syskyjärven akselilla. Myöhemmin hän toimi tilapäisesti muodostettujen taisteluryhmien komentajana ja osallistui niiden komentajana taisteluihin Ruhtinaanmäellä, Ruokojärvellä (Jalkaväkirykmentti 37:n I ja II pataljoonassa sekä Jalkaväkirykmentti 38:n I pataljoonassa), Nietjärvi-Pitkäranta-Maksimansaari akselilla. Välirauhan aikana hän toimi Jalkaväkirykmentti 64:n komentajana ja niin ikään komentajana Jalkaväkirykmentti 69:ssä. Myöhemmin hän toimi 21. Prikaatin I pataljoonan komentajana ja Erillis pataljoona 21:n, komentajana sekä 8. Prikaatin I pataljoonan ja II pataljoonan komentajana.[2]
Jatkosodan puhjettua Martti komennettiin Jalkaväen koulutuskeskus 14:n päälliköksi ja toimi tehtävässä vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin Savo-Karjalan sotilasläänin komentajan apulaiseksi ja samalla Kuopion varuskunnan päälliköksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin edelleen päälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 19:ään. Vuonna 1943 hänet siirrettiin Henkilötäydennyskeskuksen päälliköksi, josta hänet komennettiin toimistoupseeriksi Päämajan Linnoitusosastolle. Viimeisenä sotavuonna hänet siirrettiin esiupseeriksi Päämajan Topografiaosastolla, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen Kauppa- ja teollisuusministeriön Helsingin pikakoulutuspiirin päällikkönä vuoteen 1945 saakka. Myöhemmin hän työskenteli opettajana matemaattisissa aineissa Helsingin Teknillisessä oppilaitoksessa vuoteen 1948 saakka ja Helsingin viidennessä yhteiskoulussa vuoteen 1951 saakka. Hänet haudattiin Honkanummen hautausmaalle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.