Otanlahden urheilukeskus

Otanlahden urheilukeskus sijaitsee Raumalla Otanlahden kaupunginosassa.

RMJ järjestettiin Otanlahden urheilukeskuksessa vuonna 2019.

Ensimmäinen urheilukenttä Otanlahden alueelle valmistui jo vuonna 1914.[1] Nykyään urheilukeskukseen kuuluvat muun muassa yleisurheilu-/jalkapallokenttä, erillinen jalkapallonurmi, kaksi hiekkakenttää sekä kaksi beach volley -kenttää. Myös Otanlahden pesäpallostadion on osa urheilukeskusta.[2]

Urheilukeskuksessa sijaitsee lisäksi vuonna 1915 valmistunut jugendvaikutteinen paviljonki. Puurakenteinen paviljonki on Rauman Urheilijoiden rakentama. Siihen käytetyn puutavaran seura sai lahjoituksena Vuojoki Gods Ab:n sahalta. Paviljonki on nykyäänkin alkuperäisessä käytössään valinevarastona sekä pukeutumistiloina. Siinä on myös aikoinaan toiminut kahvila.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä urheiluareenaan tai -paikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.