Oona Airola

suomalainen näyttelijä ja laulaja

Oona Airola (s. 13. heinäkuuta 1988 Kokkola[1]) on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä ja laulaja. Airola valmistui vuonna 2015 Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi.[1] Hän opiskeli pop/jazz-laulua sekä kansanmusiikkia Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ennen opintoja Teatterikorkeakoulussa.[2]

Oona Airola
Henkilötiedot
Syntynyt13. heinäkuuta 1988 (ikä 34)
Kokkola
Ammatti näyttelijä, laulaja
Näyttelijä
Aktiivisena 2013–
Merkittävät roolit

Raija Mäki
(Hymyilevä mies)

Anni
(Oma maa)

Ella Kallio
(Hotel Swan Helsinki)
Palkinnot

Parhaan naissivuosan Jussi

Parhaan naispääosan Jussi

Aiheesta muualla
www.oonaairola.com
IMDb
Elonet

Airola on toiminut laulajana Ykspihlajan Kino -orkesterissa sekä laulajana ja lauluntekijänä Lada Nuevossa, jonka perustajajäsen hän myös on. Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa hän julkaisi vuonna 2013 albumin Ole rohkea, sydän.[1][3]

Vuonna 2016 sai ensi-iltansa elokuva Hymyilevä mies, jossa Airola näyttelee. Hän sai elokuvasta parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon.[4] Airola näyttelee naispääosaa vuonna 2018 ensi-iltansa saanessa Markku Pölösen romanttisessa draamaelokuvassa Oma maa.[5] Airola palkittiin tästäkin roolistaan Jussi-palkinnolla.[6]

Airola näyttelee pääosaa televisiosarjassa Hotel Swan Helsinki.[7]

Syksyllä 2021 Airola näytteli Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa Niin kuin taivaassa.[7]

YksityiselämäMuokkaa

Airola on viisilapsisesta perheestä Kokkolasta. Oona Airolan äiti on toimittaja Outi Airola. Hänen sisaruksistaan myös sisar Anna on näyttelijä, sisar Laura toimittaja/lauluntekijä, sisar Sara sirkustaiteilija ja veli Aaro muusikko.[8]

Oona Airolan puoliso on näyttelijä Leo Sjöman.[9]

FilmografiaMuokkaa

ElokuvatMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2016 Sorceress Katya
Hymyilevä mies Raija Mäki
2018 Oma maa Anni
2019 Aurora Kinky
Koirat eivät käytä housuja Satu

TelevisiosarjatMuokkaa

Televisiosarjat
Vuosi Nimi Rooli
2018 Meidän pitää puhua useita rooleja
2019 Suden hetki Kati
Sorjonen Rebekka Koskelinen
2020– Hotel Swan Helsinki Ella Kallio / Ella Svanström
2020 Paratiisi
Makkari Venla
Eristyksissä Carita
2021 Rahti Maria
2021 Hautalehto - Kylmä syli Jonna
2022 Made in Finland Vuokko Salminen
Helsinki-syndrooma Hanna Raivio

TeatteriMuokkaa

LähteetMuokkaa