Onni Fredrikson

suomalainen kauppias

Onni Anton Fredrikson (6. heinäkuuta 1885 Jyväskylä20. toukokuuta 1953 Jyväskylä) oli suomalainen kauppaneuvos ja lakkeja valmistaneen jyväskyläläisen A. Fredrikson Oy:n toimitusjohtaja.[1][2]

Fredriksonin vanhemmat olivat pankinjohtaja, kauppaneuvos Anton Henrik Fredrikson ja Ilma Maria Forsblom. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1906 ja kävi Suomen liikemiesten kauppaopiston kurssin 1908. [1]

Onni Fredrikson oli isänsä perustaman A. Fredrikson Oy:n toimitusjohtajana 1913–1953. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1947. Fredrikson toimi myös Ruotsin varakonsulina. Fredriksonin yrityksen palveluksessa oli 1900-luvun alussa noin 80 henkilöä, 1920-luvulla yli 100 henkilöä ja 1950-luvulla yli 200 henkilöä. Enimmillään Fredriksonilla oli työntekijöitä 485 vuonna 1970. Yhtiöllä oli myös omat vähittäismyymälät Helsingissä, Viipurissa ja Oulussa mutta ne lakkautettiin jo 1930-luvulla. Solmioiden valmistus päättyi 1940 ja tämän jälkeen yritys valmisti turkis- ja nahkavaatteita sekä lakkeja. A. Fredrikson Oy:n valmistustoiminta päättyi 1977 jolloin sen seuraajaksi perustettu Fredriksonin Lakkitehdas Oy aloitti valmistustoiminnan. [2][1]

Onni Fredrikson oli naimisissa vuodesta 1913 Signe Elvira Fagerholmin kanssa. Heidän poikansa Eero Fredrikson oli A. Fredrikson Oy:n toimitusjohtajana isänsä jälkeen 1953–1975.[1][3]

LähteetMuokkaa