Olli Wikberg on suomalainen juristi. Hän on toiminut muun muassa markkinaoikeuden tuomarina ja elintarvikemarkkinavaltuutettuna.

Wikberg on suorittanut oikeustieteen kandidaatin ja lisensiaatin tutkinnot oikeustaloustieteen oppiaineesta sekä yo-merkonomin tutkinnon Helsingin kauppaoppilaitoksessa. Vuonna 2010 hän valmistui oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hänellä on myös varatuomarin arvo.[1]

Wikberg on toiminut markkinaoikeustuomarina markkinaoikeudessa vuosina 2011–2018, elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan varapuheenjohtajana vuosina 2014–2019 ja lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä vuosina 2018–2019.[1] Vuonna 2019 Wikberg nimitettiin ensimmäisenä elintarvikemarkkinavaltuutetun virkaan.[2]

Joulukuussa 2023 Ruokavirasto teki poliisille tutkintapyynnön Wikbergin toiminnasta virkatehtävissään elintarvikemarkkinavaltuutettuna[3], ja tammikuussa 2024 hänet pidätettiin virastaan rikostutkinnan ajaksi[4]. Wikbergiä epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä koskien valtion varojen käyttöä työtehtävissä muun muassa matkustukseen ja hankintoihin. Hänen on väitetty rikkoneen säännöllisesti valtion matkustus- ja hankintasääntöjä esimerkiksi taittamalla lyhyitäkin työmatkoja lentokoneella tai taksilla ja ostamalla iPad-tabletin, järjestelmäkameran suodattimia, postimerkkejä ja viinipulloja.[3][5] Ruokavirasto puuttui Wikbergin toimintaan jo vuoden 2022 lopulla. Wikberg on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen ja sanonut toimineensa täysin asianmukaisesti.[6]

Julkaisuja

muokkaa
  • Leniency v. kartellit: Kilpailuoikeudellinen ja -poliittinen tutkimus kartellien vastaisesta toiminnasta Euroopan unionissa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2009. ISBN 978-952-10-5531-7.
  • Havu, Katri; Kalliokoski, Toni; Wikberg, Olli: Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus. Helsinki: Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5678-9.
  • Johdatus kilpailuoikeuteen. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1675-0.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Elintarvikemarkkinavaltuutettu Olli Wikberg Elintarvikemarkkinavaltuutettu. 14.12.2020. Viitattu 1.2.2024.
  2. Kaskinen, Miikka: Olli Wikberg elintarvikemarkkinavaltuutetuksi Yle Uutiset. 13.6.2019. Viitattu 1.2.2024.
  3. a b Tarkkala, Katri: Ruokavirasto teki poliisille tutkintapyynnön virkamiehestä – IL: Tuhlannut suuria summia muun muassa lentoihin ja viiniin Ilta-Sanomat. 17.12.2023. Viitattu 1.2.2024.
  4. Taleva, Katariina: Ministeriö pidätti ruokavaltuutettu Wikbergin virastaan Iltalehti. 17.1.2024. Viitattu 1.2.2024.
  5. Liski, Jarno; Taleva, Katariina: Rikoksesta epäilty virkamies on reissannut kuin Yli-Viikari – Iltalehti perkasi kuitit Iltalehti. 17.12.2024. Viitattu 1.2.2024.
  6. Liski, Jarno; Taleva, Katariina: Huippuvirkamiehen toimintaan puututtiin jo vuonna 2022 – Jatkoi silti ohjeiden rikkomista Iltalehti. 19.1.2024. Viitattu 1.2.2024.