Avaa päävalikko

Olan Soule (28. helmikuuta 19091. helmikuuta 1994) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka esiintyi urallaan useissa televisiosarjoissa, elokuvissa, radio-ohjelmissa, mainoksissa ja animaatioissa. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan ääniroolistaan Batmanina muutamista Superystävät animaatioisarjoista.

Olan Soule
Henkilötiedot
Syntynyt 28. helmikuuta 1909
Yhdysvallat La Harpe, Illinois
Kuollut 1. helmikuuta 1994 (84 vuotta)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Näyttelijä
Aktiivisena 1949–1991
Merkittävät roolit Batman
(Superystävät)
Aiheesta muualla
IMDb

Ennen muuttamistaan Hollywoodiin Soule esiintyi seitsemän vuotta Chicagossa teatterissa ennen siirtymistään radion pariin vuonna 1933. Radiossa hän oli muun muassa 11 vuotta saippuaoopperassa Bachelor's Children ja yhdeksän vuotta The First Nighter Programissa. Monet First Nighter Programin kuuntelijat olivat hieman yllättyneitä tavatessaan Soulen henkilökohtaisesti, sillä hänen laiha olemuksensa ei sopinut antamiensa hahmojen ääniksi.

Soule kuoli Los Angelesissa 1. helmikuuta 1994 keuhkosyöpään ollessaan 84-vuotias.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.