Avaa päävalikko

Ola Marko Tuominen (s. 14. lokakuuta 1958) on suomalainen näyttelijä ja ääninäyttelijä. Hän näyttelee sekä teatterissa että televisiossa. Televisiossa hänet tunnetaan muun muassa Autovarkaasta, Metsoloista, Röllistä, Syrhämästä[1] sekä Herra Linbergin äänestä Risto Räppääjä -animaatiosarjassa. Tuominen oli myös Satuhäät tositelevisiosarjan spiikkeri eli kertojaääni 2008-2016.

Tuominen valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta (Näty) vuonna 1985 ja oli kiinnitettynä Tampereen teatterissa 1985–1993. Sittemmin hän on työskennellyt freelancerina. Vuonna 2010 Suomen Näyttelijäliitto valitsi Tuomisen vuoden näyttelijäksi.[2]

Tuominen on myös ohjannut muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa, Rovaniemen Teatterissa, Teatteri 2000:ssa, kesäteattereissa ja Teatteri Eurooppa Neljän kesätuotannon Tankki täyteen (2011).[2]

LähteetMuokkaa

  1. Silja Sillanpää kirjoitti seikkailusarjan Iltasanomat.fi. 26.11.2003. Viitattu 23.12.2015.
  2. a b Henkilökunta: Ola Tuominen Tampereen teatteri. Viitattu 23.12.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.