Ohjelmoitava laskin

Ohjelmoitava laskin on elektroninen laskukone, jota voi ohjelmoida suorittamaan jaksoja toistuvia tehtäviä. Ohjelmoitavat laskimet voivat olla lähellä tietokonetta ja ne voivat olla Turing-täydellisiä, mutta niiden muut ominaisuudet ovat rajoittuneempia.

Olivetti Programma 101.

Commodore PR-100, ohjelmoitava taskulaskin LED-näytöllä.

Texas Instruments TI-92-II, graafinen ohjelmoitava taskulaskin.

Historia

Varhain 1960-luvulla tyypillinen tietokone maksoi satoja tuhansia dollareita ja vei useita huoneita tai kokonaisia rakennuksia (suurtietokone). Suoritusajan saaminen vaati hallinnollista työtä ja suoritinaikaa mitattiin sekunneissa ja kustannukset olivat valtavat. Tuolloin useat valmistajat siirtyivät elekronisien pöytälaskimien valmistukseen ja nelitoiminen laskin oli merkittävä ajansäästäjä tieteilijälle tai kirjanpitäjälle. Huomattiin, että useat laskutoimitukset olivat toistuvia ja havaittiin hyödylliseksi laskusarjojen tallentaminen myöhempää käyttöä varten eli laskimen ohjelmointi oli haluttava ominaisuus. Tähän tarpeeseen syntyivät muun muassa Wangin ja Hewlett-Packardin ohjelmoitavat laskimet. Laskimet maksoivat vielä tuhansia dollareita, mutta olivat monta kertaluokkaa halvempia kuin tietokoneet ja nämä olivat lähellä henkilökohtaista tietokonetta.

Tietokoneissa oli tuolloin kilotavuja muistia ja ne pystyivät kymmeniin tuhansiin laskutoimituksiin sekunnissa kun taas ohjelmoitavissa laskimissa oli muutamia tusinoita tavuja sekä hidas suoritin. Mikropiirien ilmestymisen myötä laskimet pienenivät ja tulivat halvemmiksi sekä ensimmäiset taskuun sopivat laitteet ilmestyivät. Ensimmäisiä ohjelmoitavia pöytälaskimia olivat Mathatron (1964) ja Programma 101 (1965).Computer Design Corporationin Compucorp-osasto julkaisi Compucorp 324G laskimen, joka oli vielä kookas. Ensimmäinen taskuun mahtuva ohjelmoitava laskin oli HP-65. Pian tämän jälkeen Texas Instruments julkaisi SR-52:n ja useita muita seurasi. Yleistyminen johti myös hintasotaan 1970-luvulla.

Lähes kaikki varhaiset ohjelmoitavat laskimet käyttivät "näppäinohjelmointia" eli niiden ohjelmointitilassa (tai "opetustilassa") ne muistivat käyttäjän painaman näppäinsarjan, jonka ne pystyivät toistamaan myöhemmin. Laskimet erosivat ohjelmoinnin ja ohjelman muokkaamisen ominaisuuksilla kuten ohjelmajakson listaaminen, jossa vaiheet esitetään näppäinkoodeina. 1970-luvun loppuun mennessä laskimien muistikapasiteetti kasvoi ja niihin tuli LCD-näytöt, jotka mahdollistivat alhaisemman virrankäytön sekä enemmän joustavuutta näytön suunnittelussa: tämän myötä alfanumeerisien merkkien käyttö ilmestyi. Seuraava looginen askel oli symbolisen ohjelmointikielen käyttö kuten BASIC-tuki. Casio oli edelläkävijä BASIC-ohjelmoinnin hyödyntämisessä ja myös muita oli käytössä kuten Hewlett-Packardin käyttämä RPL. Tekniikan kehittyminen (suurempi muistikapasiteetti, nopeampi elektroniikka) tekivät mahdolliseksi laskimet paremmalla näytöllä ja syntyneet graafiset laskimet ovat käytössä edelleen opetuskäytössä.

Monien varhaisten ohjelmoitavien laskimien haittapuolena oli että ohjelmat ja tiedot kadotettiin kun virta katkaistiin, jota haittasi edelleen tarve säästää paristojen kestoa, joka oli vain muutamia tunteja. HP-65:ssä oli ratkaisuna magneettiset kortit, joka mahdollisti myös ohjelmien vaihtamisen samanlaisen laskimen omistavien henkilöiden kesken. Toinen ratkaisu oli jatkuva muistin käyttö, jolloin muistin sisältö säilyi vaikka virta katkaistiin: paristojen vaihtaminen oli mahdollista ilman tietojen katoamista sisäisen kondensaattorin ansiosta. Myöhemmin mukaan ovat tulleet liitännät, joilla tiedot voidaan siirtää henkilökohtaisen tietokoneen kiintolevylle.