Avaa päävalikko

Nyylähaarikko

putkilokasvilaji

Nyylähaarikko (Sagina nodosa) on kohokkikasveihin kuuluva pienikokoinen valkokukkainen kasvi. Se on alueellisesti uhanalainen laji.[1]

Nyylähaarikko
(piirroskuvassa itusilmut eivät näy hyvin)
(piirroskuvassa itusilmut eivät näy hyvin)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Haarikot Sagina
Laji: nodosa
Kaksiosainen nimi

Sagina nodosa
(L.) Fenzl

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Nyylähaarikko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nyylähaarikko Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Monivuotinen nyylähaarikko kasvaa 5–20, joskus jopa 25 cm korkeaksi. Kasvi voi olla joko nystykarvainen tai kalju. Tyviruusukkeelliset varret ovat rentoja tai pystyjä. Lehdet ovat rihmamaiset ja pareittain yhdistyvisiä. Ylemmät varsilehdet ovat alempia lyhyempiä, ja ylimmissä lehtihangoissa on nyppylämäisiä itusilmuja. Valkoiset kukat ovat yksittäin varren päässä. Verhiö ja teriö ovat tavallisesti viisilehtisiä, nuput ovat pallomaisia. Verholehdet ovat 2–4 mm pitkiä. Valkoiset terälehdet ovat 2–3 kertaa verholehtien pituisia. Heteitä on tavallisesti 10 kappaletta. Nyylähaarikko kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Munamainen kota on verhiötä pidempi.[2][3]

Pohjoismaissa tavattavat nyylähaarikot jaetaan nykyisin kahteen alalajiin: kookkaampaan etelännyylähaarikkoon (ssp. nodosa) ja pienempikokoiseen pohjannyylähaarikkoon (ssp. borealis). Alalajit eroavat toisistaan myös karvaisuuden asteen, itusilmujen määrän ja kukkien määrän suhteen. Alalajien välimuodot ovat yleisiä.[2]

LevinneisyysMuokkaa

Nyylähaarikkoa tavataan Euroopassa pääasiassa alueella, joka ulottuu Ranskan keskiosista ja Britteinsaarilta itään Alppien pohjoispuolitse Puolaan, Baltiaan ja Luoteis-Venäjälle, sekä pohjoisessa Islantiin ja Fennoskandiaan, jossa laji on keskittynyt rannikkoseuduille. Satunnaisesti lajia kasvaa etelämpänäkin Euroopassa sekä eri puolilla Venäjää aina Siperiaa myöten. Nyylähaarikkoa kasvaa myös Kanadan pohjois- ja itäosissa.[4] Suomessa nyylähaarikkoa tavataan lähinnä rannikkoseudulla itäiseltä Suomenlahdelta Perämerelle. Etelä-Suomen sisämaassa laji on satunnainen. Lisäksi sitä kasvaa muutamalla alueella Pohjois-Lapissa.[5] Alalajeista etelännyylähaarikko kasvaa Suomenlahden rannikkoseudulla ja Etelä-Suomen sisämaassa, pohjannyylähaarikko koko rannikkoalueella sekä Pohjois-Lapissa.[2]

ElinympäristöMuokkaa

Nyylähaarikko vaatii kasvupaikaltaan avoimuutta, sillä se ei siedä lainkaan kilpailua suurimmilta kasveilta.[6] Kasvupaikat vaihtelevat alalajin mukaan. Etelännyylähaarikko kasvaa kuivilla kalliorinteillä ja kallioiden nurmijuonteissa yleensä kalkki- tai serpentiinialustalla. Joskus sitä tavataan myös hiekkaisilla järvenrannoilla tai soraisilla ja koksinsekaisilla joutomailla. Laji on kalkin suosija. Pohjannyylähaarikko puolestaan on tyypillisesti aukkoisten merenrantaniittyjen ja merenrantakallioiden rakojen laji. Joskus sitä tavataan myös hiekkaisilla ja soraisilla järven- ja joenrannoilla.[2] Sisämaassa, kuten Lohjanjärven ympäristössä, laji on jäänne ajalta, jolloin seutu oli merenrantaa.[7]

LähteetMuokkaa

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

ViitteetMuokkaa

  1. Luontoportti: Nyylähaarikko Viitattu 30.4.2012.
  2. a b c d Lutukka 21/2005, s. 45–46.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 140.
  4. Den virtuella floran: Knutarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 30.4.2012.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Nyylähaarikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 30.4.2012.
  6. Helsingin kasvit 1998, s. 12.
  7. Uudenmaan ympäristökeskus: Lohjanjärven alueet Viitattu 30.4.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa