Nynetjer hieroglyfein
Horus-nimi
G5
nTr
n
Nynetjer
Jumalallinen
nimi kuningasluetteloissa
bAZ1nTrr
n
Baennetjer
Jumalan ba-sielu
Nebty-nimi
G16nTr
n

Nynetjer
Jumalallinen

Nynetjer (tai Ninetjer) oli muinaista Egyptiä 2. dynastian aikaan hallinnut faarao.

Nynetjerin hallitusajan kestosta tai edes sen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, sillä Nebran ja Peribsenin hallituskausien välillä hallitsi Nynetjerin lisäksi muitakin kuninkaita. Maa saattoikin olla jakautunut ja Nynetjer ei välttämättä hallinnut koko valtakuntaa. Nynetjerin hallituskausi, joka Manethon mukaan kesti noin 40 vuotta, sijoittuu siis johonkin vuosien 2865 eaa. ja 2700 eaa. väliin.

Nynetjerin nimi on Palermon kivessä liitetty ainakin kymmenen vuoden ajan vuosittaisten juhlien yhteyteen.

Nynetjerin haudan uskotaan sijaitsevan Sakkarassa, jossa sijaitsee (huonolaatuiseen) peruskallioon hakattu hauta. Haudan pohjapiirustusta on jouduttu todennäköisesti muuttamaan töiden edetessä, joten se on varsin erikoisen muotoinen. Haudassa oli löydettäessä tuhansia muumioita, jotka oli kasattu sinne Myöhäiskauden aikana ja sen jälkeen. Nynetjerin nimi on löydetty myös kahdesta mastabasta Gizassa ja Abydoksessa sekä Peribsenin haudassa olleesta kiven kappaleesta.

Edeltäjä:
Nebra
Egyptin faarao
2. dynastia
Seuraaja:
Peribsen