Nuoruustango (elokuva)

Heidi Könkään ohjaama televisioelokuva vuodelta 2017

Nuoruustango on suomalainen televisioelokuva vuodelta 2017. Elokuva kertoo joukosta entisiä kommunisteja, jotka ovat 1970-luvulla tutustuneet toisiinsa kesälukiossa, ja tapaavat toisensa nyt venäläisen ruoan kurssilla 40 vuotta myöhemmin.[1][2] Elokuvassa pohditaan Neuvostoliiton hajoamisen merkitystä, pääpainon ollen kuitenkin hahmojen henkilökohtaisissa asioissa.[1]

Nuoruustango
Ohjaaja Heidi Köngäs
Käsikirjoittaja
Tuottaja Anita Kurvinen
Kuvaaja Harri Halonen
Leikkaaja Raisa Kesseli
Lavastaja Malla Helander
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yle Draama
Ensi-ilta 17. joulukuuta 2017
Kesto 72 minuuttia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva pohjautuu Heidi Köngäksen ja Taina Westin vuonna 1993 esitettyyn televisioelokuvaan Kalliolle kukkulalle.[3] Elokuvasta nähdään Nuoruustangossa myös otteita.

Elokuva kuvattiin Villa Frosteruksessa Espoossa touko-kesäkuussa 2017.[4]

Rooleissa muokkaa

 Kaija Pakarinen  Natalia  
 Taneli Mäkelä  Ilja  
 Erkki Saarela  Juri  
 Sari Mällinen  Miska  
 Riitta Havukainen  Veera  
 Antti Virmavirta  Tom  
 Heidi Herala  Katja  
 Ylermi Rajamaa  Sampo  

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa