Numero Zeron tapaus

Numero Zeron tapaus (Numero Zero) on Umberto Econ viimeinen hänen elinaikanaan julkaistu teos. Alkuteos ilmestyi tammikuussa 2015, ja Helinä Kankaan suomennoksen on WSOY julkaissut syyskuussa 2015.

Numero Zeron tapaus
Numero Zero
Alkuperäisteos
Kirjailija	Umberto Eco
Kieli	italia
Genre	satiirinen romaani
Kustantaja	Bompiani
ISBN	978-88-452-7851-8
Suomennos
Suomentaja	Helinä Kangas
Kansitaiteilija	Roy Bishop (kuva) Martti Ruokonen (suunnittelu)
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	2015
Ulkoasu	sidottu
Sivumäärä	212
ISBN	978-951-0-41286-2
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Teos on satiiri Italian mediamaailmasta. Sen tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, aikaan jolloin sosiaalinen median valtakausi oli vielä edessä. Kirjan keskiössä ovat salaliittoteoriat. Päähenkilö, kertoja, Colonna on jättänyt opinnot kesken ja vaihtanut lyhyin väliajoin työpaikkaa. Hänen työnantajansa on vielä ilmestymätön sanomalehti, jonka tavoitteena on luoda sensaatioita. Sen keinoja ovat vallanpitäjien kiristys ja loanheitto, ja mukana ovat äärioikeistolainen salaseura, vapaamuurariloosi, CIA, terroristiryhmät. Mussolinia ei haudattukaan, vaan hänen ruumiinsa kopio. Tekeillä on ensimmäinen koenumero eli numero nolla, zero, ja Colonnan on tarkoitus kirjoittaa lehden teosta kirja.

Lehden nimi on Domani, ’Huomenna’, mikä viittaa siihen, ettei se käsittele päivän uutisia vaan tähtää tuleviin tarinoihin. Sen kohdeyleisö on yksinkertainen, tietämätön lukijakunta, jolle sanaristikon vihjeeksi riittää ”Eevan puoliso”. Vaikka kirjassa ei mainitakaan Silvio Berlusconia nimeltä, on ilmeistä, että juuri hän on lehden omistajan esikuva.

Arviot

Italiassa kirja nousi heti myyntilistojen kärkeen, mutta kriitikoiden näkemykset ovat enimmäkseen jokseenkin vaisuja. Tom Rachman kirjoittaa New York Timesissa, että kirja on nokkela ja älykäs, mutta siinä on myös hataria aineksia ja kummallisia harhapolkuja. Kirjoittajan innostus vie kuitenkin lukijan mukanaan.

Jukka Petäjä arvioi kirjan monella tapaa ohueksi, sivuja on liikaa ajatusleikin käsittelyyn, teos ei kirjallisesti ”räjäytä pankkia, vaan saa holvissa aikaiseksi korkeintaan suutarin – – Lopputuloksena on sormiharjoituksia näppäimillä”.

Täysin vastakkaista näkemystä kirjasta edustaa Kari Salminen Turun Sanomissa. Hän kysyy, pitikö itsestäänselvyydestä kirjoittaa kirja, ja vastaa, että piti: ”Pieni teos tulvii loisteliaasti ilmaistuja huomioita mediasta, ihmispsyykestä, historiasta, Italiasta ja tarinoista. Kovin paljon viisasta mahtuu vaatimattomaan mittaan.”