Nitty Gritty Dirt Band
Nitty Gritty Dirt Band (vuosina 1976–1981 nimellä Dirt Band) on yhdysvaltalainen country rock -yhtye, joka on perustettu Kaliforniassa keväällä 1966 hippinuorukaisten kotikutoisena jug band -kokoonpanona. Yhtye tunnetaan parhaiten Nashvillen muusikoiden kanssa tehdyistä perinteitä kunnioittavista bluegrass-albumeista Will the Circle Be Unbroken I–III, mutta yhtyeen oma tuotanto on modernimpaa kantrirockia Eaglesin tyyliin. Yhtyeen hittejä ovat olleet "Mr. Bojangles", "Fishin' in the Dark", "An American Dream" ja "Baby's Got a Hold on Me".
Yhtyeen alkuperäisiä jäseniä olivat Jeff Hanna, Bruce Kunkel, Ralph Barr, Les Thompson, Dave Hanna ja Glen Grosclose. Muutaman kuukauden ajan mukana oli Jackson Browne, joka lähti pian tekemään soolouraa. Monien vaihdosten jälkeen yhtyeen 2020-luvun jäsenet ovat Bob Carpenter, Jimmie Fadden, Jaime Hanna, Jeff Hanna, Ross Holmes ja Jim Photoglo.
Yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin vuonna 1967 ja tuotti singlehitin ”Buy For Me The Rain”. Läpimurto tapahtui kuitenkin vasta viidennellä albumilla Uncle Charlie and His Dog Teddy, jolle levytettiin versiot Jerry Jeff Walkerin laulusta ”Mr. Bojangles” ja Earl Scruggsin bluegrasskappaleesta ”Randy Lynn Rag”. Sen jälkeen yhtye innostui bluegrassista niin, että levytti Nashvillessä sikäläisten muusikoiden kanssa akustisen tupla-albumin Will the Circle Be Unbroken (1972), jolla mukana ovat muun muassa Earl Scruggs, Doc Watson, Merle Travis ja Roy Acuff. Vuonna 2005 albumi valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[1]
1980-luvun alussa yhtye palasi Nashvilleen ja siirtyi kantrirockista yhä enemmän valtavirran countryyn. Heidän tuolloisia hittejään olivat "Dance Little Jean," "Workin' Man," "Long Hard Road," "Baby's Got A Hold On Me" ja "Fishin' in the Dark". Vuonna 1989 levytettiin kakkososa ja vuonna 2002 kolmososa vuoden 1972 perinnealbumille Will the Circle Be Unbroken. Kakkososa voitti kolme Grammy-palkintoa ja Country Music Associationin vuoden albumi -palkinnon. Livetaltiointina toteutettu vuoden 2002 kolmas levy sai International Bluegrass Music Associationin palkinnon ja country-Grammyn.[2]
Yhtye pääsi mukaan Nashvillen kaupungin Music City Walk of Fameen huhtikuussa 2008[2].
Lähteet
muokkaa- ↑ Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.
- ↑ a b Nitty Gritty Dirt Band Nashvillen kaupungin Visit Music City -sivusto. Viitattu 17.7.2022.
Kirjallisuutta
muokkaa- Nyman, Jake: ”Nitty Gritty Dirt Band”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 30–32. (Soundi-kirja 16) Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2.