Nishiki-e

japanilainen moniväripuupiirros

Nishiki-e (jap. 錦絵, kirjamellisesti ’brokadikuvat’) on Edo-kauden Japanissa kehitetty tekniikka, jolla pystytään painamaan monivärisiä puupiirrospainokuvia. Värit kaiverretaan erillisille puupainolevyille. Kun sama vedosarkki painetaan erillisillä painolevyillä lopputuloksena on monivärinen kuva.[2]

Varhainen nishiki-e-painokuva. Suzuki Harunobu: ’Puuhevosella leikkivä lapsi ja varjoa kantava nainen’, Tokion kansallismuseo, Tokio.[1]

Väripainotekniikkojen kehitysMuokkaa

Ennen moniväripainotekniikan kehittämistä painokuvat olivat yksivärisiä (sumizuri-e). Myöhemmin yksivärisinä painettuja kuvia ja kirjoja maalattiin tai värjättiin käsin.[3] 1700-luvun alussa otettiin käyttöön kimonokankaiden värjäyksestä lainattu kappazuri-e-tekniikka, jossa painokuvien erilliset värit maalattiin leikattujen paperisapluunoiden avulla.[4] Samaan aikaan ensimmäisiä värikuvia painettiin kahdella eri painolevyllä (benizuri-e).[3]

Nishiki-e-tekniikka syntyi, kun käyttöön otettiin kaiverrettu kohdistusmerkki (kento), jonka avulla erilliset painolevyt saatiin kohdistettua tarkasti. Moniväristen kuvien painamisesta tuli teknisesti mahdollista, kun liikkuvien painolevyjen aiheuttama epätarkkuus ei enää ollut ongelma. Saman kuvan painamiseen tarvittuja erillisiä painolevyjä saattoi olla jopa kymmenen.[2] Ensimmäiset Nishiki-tekniikalla painetut kuvat olivat yksityisesti tilattuja surimono-kuvia.[2] Yksityisten tilausten painamisessa ei säästelty kustannuksissa, joten niissä pystyttiin käyttämään erittäin kalliita ja kokeellisia tekniikoita. Ensimmäisinä varsinaisina nishiki-e-painokuvina pidetään kuitenkin Suzuki Harunobun (1725-70) vuonna 1765 suunnittelemia väripainokuvia.[5]

MerkitysMuokkaa

Tekniikasta tuli nopeasti erittäin suosittu.[3] Ukiyo-en historiassa tapahtui käänne nishiki-e-tekniikan kehittämisen myötä. Väripainokuvista tuli vallitseva painotapa ukiyo-e-tyylisuunnassa. Kirkasväriset nishiki-e-kuvat ovat käytännössä yhtä kuin nykyisin tuntemamme ukiyo-e. Uusi tekniikka johti ennen pitkää yksittäisten painoarkkien julkaisemisen lisääntymiseen. Myöhemmin orihon‎-sidontatekniikalla yhteen koostetuista kuvasarjoista tuli standardi, jolla monet ukiyo-e-mestarit julkaisivat suunnittelemansa kuvat.[6] Kuvien suunnittelijat, kustantajat ja painajat pyrkivät jatkuvasti löytämään entistä kirkkaampia ja nopeammin kuivuvia väripigmenttejä. Loppukauden ukiyo-e kuvissa käytettiinkin usein Euroopasta tuotuja värejä.[7]

LähteetMuokkaa

  • Bell, David: Explaining ukiyo-e. Väitöskirja. University of Otago, Uusi-Seelanti, 2002. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Marks, Andreas: Japanese woodblock prints: artists, publishers, and masterworks, 1680-1900. Tokyo: Tuttle, 2010. ISBN 978-1-4629-0599-7.
  • Munsterberg, Hugo: The Japanese print: a historical guide. New York: Weatherhill, 1982. ISBN 0-8348-0167-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Child Playing on Wooden Horse and Beauty with Umbrella colbase.nich.go.jp. Integrated Collections Database of the National Institutes for Cultural Heritage, Japan. Viitattu 16.8.2021.
  2. a b c JAANUS / nishiki-e 錦絵 www.aisf.or.jp. Japanese Architecture and Art Net Users System. Viitattu 16.8.2021.
  3. a b c Marks 2010 s. 14
  4. JAANUS / kappazuri 合羽摺 www.aisf.or.jp. Japanese Architecture and Art Net Users System. Viitattu 16.8.2021.
  5. Munsterberg 1982 s. 46-47
  6. Bell 2002 s. 119
  7. Bell 2002 s. 6

Aiheesta muuallaMuokkaa