Nikkelisyanidi
Nikkelisyanidi (Ni(CN)2) on nikkeli- ja syanidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää pinnoitettaessa metalleja nikkelillä ja katalyyttinä.
| Nikkelisyanidi | |
|---|---|
-cyanide-tetrahydrate-3D-vdW.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Ni(CN)2 |
| Moolimassa | 110,73 |
| Ulkomuoto | Ruskehtavan keltainen kiteinen aine |
| Sulamispiste | > 200 °C (hajoaa) [1] |
| Tiheys | 2,393 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
muokkaaHuoneenlämpötilassa nikkelisyanidi on ruskehtavankeltaista kiteistä ainetta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti (Ni(CN)2·4H2O), joka on väriltään vihreää. Kidevesi poistuu rakenteesta kuumennettaessa 180–200 °C:n lämpötilaan. Yhdiste on veteen liukenematonta. Nikkelisyanidi liukenee kuitenkin syanidi- ja ammoniakkiliuoksiin muodostaen komplekseja, esimerkiksi syanidi-ionien kanssa muodostuu tetrasyanonikkelaatti(II)ioni ([Ni((CN)4]2-). Nikkelisyanidi on myrkyllistä.[1][2][3][4][5]
Nikkelisyanidia valmistetaan saostamalla veteen liukenevan yhdisteen kuten nikkelisulfaatin vesiliuoksesta alkalimetallisyanidien avulla.[1][2][3][4][5]
- Ni2+(aq) + 2 CN-(aq) → Ni(CN)2(s)
Nikkelisyanidia käytetään päällystettäessä muita metalleja elektrolyyttisesti nikkelillä. Sitä voidaan myös käyttää katalyyttinä eräissä prosesseissa esimerkiksi valmistettessa butadieeniä ja muita polyeenejä etyynistä.[1][2][3][4][5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005.
- ↑ a b c d Ernst Gail, Stephen Gos, Rupprecht Kulzer, Jürgen Lorösch, Andreas Rubo, Manfred Sauer, Raf Kellens, Jay Reddy, Norbert Steier & Wolfgang Hasenpusch: Cyano Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 687. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 381. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 616-617. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)