Nicole Dubuc (s. 6. marraskuuta 1978 Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen entinen lapsinäyttelijä ja nykyinen kolme kertaa Daytime Emmy -ehdokkuuden saanut televisiokäsikirjoittaja.[1]

Nicole Dubuc
Henkilötiedot
Syntynyt6. marraskuuta 1978 (ikä 45)
Yhdysvallat Kalifornia
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
Kotisivu

Ura muokkaa

Näyttelijänä muokkaa

Dubuc aloitti uransa viihdemaailmassa näyttelijänä ollessaan 8-vuotias, jolloin hän esiintyi televisiosarjassa Our House. Sittemmin Dubuc muistetaan parhaiten televisiosarjasta Major Dad, jossa hän näytteli vuosien 1989–1993 aikana, saaden Young Artist -ehdokkuuden vuonna 1991. Rooli jäi myös Dubucin viimeiseksi ja hän jatkoi opiskeluaan.

Käsikirjoittajana muokkaa

Valmistuttuaan Yalen yliopistosta vuonna 2000 Dubuc palasi takaisin Kaliforniaan tullakseen käsikirjoittajaksi. Ensimmäiseksi tehtäväkseen hän sai käsikirjoittaa jaksoja Disneyn animaatiosarjaan Kim Possibleen. Tämän myötä Dubuc on käsikirjoittanut laajalla genrellä, aina toiminta-komedia sarjasta W.I.T.C.H. opettavaiseen Dragon Tales animaatioon. Muita sarjoja ovat olleet Jackie Chan seikkailee, Catscratch, Eon Kid, Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh ja Hämmästyttävä Hämähäkkimies.

Lähteet muokkaa

  1. imdb finnish.imdb.com. Viitattu 27.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa