Neuvostoliiton 163. divisioona
163. divisioona oli Neuvostoliiton puna-armeijan jalkaväkidivisioona, joka osallistui talvisodassa joulukuussa 1939 Suomussalmen taisteluun.
Perustaminen ja keskittäminen muokkaa
Divisioona perustettiin 14. elokuuta 1939 Moskovan sotilaspiirissä Tulassa ja Belevissä komentajanaan kenraalimajuri Andrei Zelentsov. Se siirrettiin 24. syyskuuta Latvian vastaiselle rajalle liitettynä 7. armeijan XLVII armeijakuntaan. Divisioona käskettiin erityisarmeijakuntaan, minkä vuoksi se lastattiin 25. lokakuuta alkaen juniin Bigosovin ja Drissan asemilta. Divisioona saapui 18. marraskuuta Vuokkiniemeen, jossa se kuului nyt 9. armeijaan liitettyyn XLVII armeijakuntaan.[1]
Divisioonaan oli sen omien 662. ja 759. jalkaväkirykmenttien lisäksi alistettu 81. vuoristojalkaväkirykmentti 54. vuoristodivisioonasta sekä 593. jalkaväkirykmentin II ja III pataljoonat 131. divisioonasta. Divisioonan 529. jalkaväkirykmentti oli vuorostaan alistettu 54. vuoristodivisioonalle. Divisioonaan kuuluivat jalkaväen tukena 365. tykistörykmentti ja 365. panssaripataljoona.[1]
Tehtävä muokkaa
Divisioonan tuli ensi vaiheessa tuhota rajalla puolustuksessa olevat joukot tavoitteenaan Suomussalmen risteysalue. Toisessa vaiheessa divisioonan tuli edetä Hyrynsalmen ja Ylinäljängän suuntiin tavoitteenaan Puolanka. Puolangan valtauksen jälkeen 44. divisioonan tuli ottaa rintamavastuu ja edetä Puolangalta Pohjanlahden rannikolle ja Ruotsin rajalle.[2]
Sotatoimet muokkaa
Jalkaväkirykmentti 81 ylitti 30. marraskuuta rajan Karttimossa edeten Juntusrantaan. Suomalaiset joutuivat 3. joulukuuta vetäytymään edelleen Palovaaraan. Neuvostojoukkojen saatua joukkonsa tielle tilanne kehittyi nopeasti edelleen. Suomalaiset pakotettiin vetäytymään seuraavana aamuna Palovaarasta, 5. joulukuuta Käpylästä ja Kuurtolasta.[3]
Rykmentin perässä edennyt Jalkaväkirykmentti 662 otti rintamavastuun aloittaen etenemisen Palovaarasta pohjoiseen kohti Piispajärveä. JR 81 uhkasi saman aikaisesti Suomussalmen kirkonkylää ja Raatteen suunnalla taistelevien suomalaisten selustayhteyksiä.[3]
Raatteessa ylitti 30. marraskuuta rajan Jalkaväkirykmentti 759. Suomalaisten vetäydyttyä vesistölinjan taakse rykmentti saapui aamulla 8. joulukuuta palavaan Suomussalmen kirkonkylään yhdessä JR 81:n kanssa. Divisioona antoi joukoilleen tavoitteeksi suomalaisten tuhoamisen ja sen piti 11. joulukuuta mennessä saavuttaa Peranka-Niva-Leväkoski-Kyrö-Hyrynsalmi tasa. Lisäksi tuli vallata Puolanka.[4]
Suomalaiset häiritsivät divisioonan huoltoyhteyksiä ja piirittivät Suomussalmella olleen divisioonan reservin (II/JR 759, panssarintorjuntapatteri, ratsuväki eskadroona, 2 panssarivaunua). Divisioonankomentaja Zelentsov piti tilannetta toivottomana ja pyysi useasti lupaa jättää Suomussalmen. Ylijohto päätti kuitenkin pitää joukot Suomussalmella, jonne 44. divisioona oli jo matkalla. Vienan Kemistä kohti Suomussalmea marssiva 44. divisioona eteni paljon suunniteltua hitaammin ja hyökkäyksen valmistelua siirrettiin useaan otteeseen.
Suomalaiset jatkoivat häirintäänsä ja Zelentsov sai lopulta 27. joulukuuta divisioonalle luvan vetäytyä. Zelentsov suunnitteli divisioonan vetäytymisen Kiantajärven jäätä pitkin Juntusrantaan päin. Lopullinen vetäytyminen divisioonalla alkoi kirkonkylästä 28. joulukuuta aamulla. Vetäytyminen onnistui, mutta Zelentsov unohti JR 662:n, joka jäi vartioimaan Juntusrannan ja Suomussalmen väliselle tielle. Suomalaiset tuhosivat rykmentin lähes täysin.
Divisioona liitettiin 15. helmikuuta 1940 Repolan operaatioryhmään ja sen siirron piti alkaa Kotshomasta 1. huhtikuuta. Divisioona saapui 5.–11. huhtikuuta junakuljetuksin Staraja Russaan, Novgorodiin ja Shimskiin. Se sijoitettiin Leningradin oblastin alueelle, missä divisioona muutettiin 1. heinäkuuta moottoroiduksi divisioonaksi, ja se liitettiin 1. mekanisoituun armeijakuntaan.[1]
Syyskuussa 1941 divisioona perustettiin uudelleen 163. kivääridivisioonana. Vuosina 1941–1942 divisioona oli ryhmittyneenä puolustukseen Rezeknen, Olhavan, Porkhovin, Soltsin, Staraja Russan ja Demjanskin alueilla. Vuonna 1943 divisioona osallistui Belgorodin-Harkovan, Ukrainan länsiosien , Kiovan ja Zhitomir-Berdichevin operaatioihin. Syyskuussa divisioona sai kunnianimen Romnen ja marraskuussa Kiova. Vuonna 1944 divisioona osallistui Korsun-Sevchenkovskin, Umanin-Botoshanyn, Jassy-Kishinev ja Debrecenin operaatioihin. Viimeisenä sotavuonna divisioona osallistui Budapestin, Balatonin ja Wienin operaatioihin.[5]
Komentajat muokkaa
Divisioonan komentajina olivat[5]:
- eversti G. P. Kotov 1941–1942
- eversti M. S. Nazarov 1942
- eversti K. A. Vasiliev 1942–1943
- kenraalimajuri F. V. Karlov 1943–1945
Lähteet muokkaa
- Irincheev, Bair: Talvisota venäläisin silmin, s. 14, 151–155. Minerva, 2012. ISBN 978-952-492-659-1.
- Bonn, Keith E. (toim): Slaughterhouse: The Handbook of the Eastern Front 1941–1945. Bedford, Pennsylvania: The Aberjona Press, 1998. ISBN 0-9717650-9-X. (englanniksi)
- Manninen Ohto: Talvisodan salatut taustat. Helsinki: Kirjaneuvos, 1994. ISBN 952-90-5251-0.
- Talvisodan historia. Toimittanut Sotatieteen laitos. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17565-X.