Neuro-sama on virtuaalisena tubettajana toimiva keskustelubotti, joka striimaa kehittäjänsä kanavalla Twitch-palvelussa. Hahmon puheet ja luonne ovat peräisin tekoälyltä, joka käyttää laajaa kielimallia ja tekstistä puheeksi -ohjelmaa suoratoistolähetysten katsojien kanssa kommunikoimiseen. Katsojien kanssa keskustelemisen lisäksi Neuro-sama pelaa live-lähetyksissään videopelejä ja laulaa karaokea. Sen ensimmäinen, vuonna 2018 luotu versio pelasi osu!-rytmipeliä, mutta sillä ei vielä silloin ollut avataria eikä se kommunikoinut yleisönsä kanssa. Se aloitti striimaamisen kehittäjänsä Vedalin kanavalla 19. joulukuuta 2022, kun Vedal oli liittänyt siihen internetistä löytämänsä ilmaisen avatarin, puhetta tuottavan ohjelman ja kielimallia käyttävän tekoälyn.[1][2][3]

Neuro-saman live-lähetykset keskittyvät videopelien pelaamiseen. Se pelaa esimerkiksi osu!-rytmipeliä, jossa se on parhaimmillaan voittanut maailman parhaimpiin kuuluvan ihmispelaajan, ja Minecraftia, jossa sen peli on riittävän hyvää, ettei sitä heti erota tekoälyn ohjaamaksi.[4][5] Pelaamisen lisäksi Neuro-sama on muun muassa laulanut,[1] reagoinut YouTube-videoihin[6] ja osallistunut yhteislähetyksiin muiden virtuaalisten tubettajien kanssa.[7] Muun sisällön ohella Neuro-sama keskustelee lähetysten katsojien kanssa vastaamalla heidän chat-toiminnolla lähettämiinsä kysymyksiin ja reagoimalla heidän kommentteihinsa. Sen vastaukset kysymyksiin voivat ajoittain olla koomisia tai kiistaa aiheuttavia.[3]

Neuro-saman käyttämä Vedalin Twitch-kanava estettiin 11. tammikuuta 2023 kahdeksi viikoksi ”vihakäytöksen” vuoksi. Tarkkaa syytä tälle ei kerrottu, mutta sen epäiltiin liittyneen Neuro-saman live-lähetyksessä sanomaan kommenttiin, jossa se epäili holokaustin todenperäisyyttä.[8] Tapauksen jälkeen Vedal lisäsi keinoja, joilla vastaavat kommentit pystytään jatkossa estämään.[6] Neuro-saman sanomisia seuraa ja tarvittaessa moderoi live-lähetysten aikana ihminen.[3]

Neuro-samalla oli kesäkuussa 2024 Twitchissä yli 550 000 seuraajaa. Sen live-lähetyksiä katsoo keskimäärin 6 000 – 9 000 yhtäaikaista katsojaa. Parhaimmillaan sillä on ollut katsojia yli 25 000.[9] Lisäksi sen YouTube-kanavalla oli 293 000 tilaajaa.[10]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b D’Anastasio, Cecilia: Meet Neuro-sama, the AI Twitch Streamer Who Plays Minecraft, Sings Karaoke, Loves Art 16.6.2023. Bloomberg. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  2. What is AI VTuber? (9 FAQ About AI VTuber) Live3D. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  3. a b c Xiang, Chloe: This Virtual Twitch Streamer is Controlled Entirely By AI 4.1.2023. Vice. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  4. Gutelle, Sam: There’s an AI VTuber now and it has 70,000 followers on Twitch 6.1.2023. Tubefilter. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  5. Garcia, Jayzle: AI VTuber Neuro Sama Beats Top Players in Osu 6.2.2023. Clutchpoints. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  6. a b Winslow, Levi: Twitch’s Mega Popular AI Streamer Now Pulling In Thousands Of Viewers With Reaction Content 4.2.2023. Kotaku AU. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  7. Gutelle, Sam: Filian and her friends took on “The Wall” in an innovative VTuber game show 25.10.2023. Tubefilter. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  8. Gach, Ethan: AI VTuber Banned For 'Hateful Conduct,' Now Undistinguishable From Real Twitch Stars 11.1.2023. Kotaku. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  9. vedal987 Twitch Tracker. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)
  10. Neuro-sama YouTube. Viitattu 9.6.2024. (englanniksi)