Nagatachō

Nagatachō (jap. 永田町) on kaupunginosa Chiyodan erillisalueella Tokiossa, Japanissa. Se sijaitsee erillisalueen eteläosassa aivan keisarillisen palatsin lounaispuolella ja tunnetaan Japanin polittisen vallan keskuksena: alueella sijaitsevat Japanin parlamentin rakennus, Japanin pääministerin virka-asunto eli Kantei ja useita muita hallintorakennuksia.

Japanin parlamentin rakennus
Sannō-hotelli vuonna 1936 helmikuun 26. päivän välikohtauksen aikaan

Nagatachōn kaupunginosaan kuuluvat Nagatachō 1-chōmen ja Nagatachō 2-chōmen osa-alueet, joissa oli vuonna 2014 yhteensä 533 asukasta. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 0,68 neliökilometriä. Alueella on kuitenkin paljon työpaikkoja, ja vuonna 2010 osa-alueiden päiväväestön lukumäärä oli yhteensä 19 433 henkeä.[1]

Historia ja rakennuksetMuokkaa

Edo-kaudella Nagatachōn alueella sijaitsi samuraisukujen residenssejä. Nykyisen parlamenttirakennuksen takana kulkevaa katua alettiin Edo-kauden puolivälissä nimittää Nagatachōksi. Se sai nimensä paikalla olleelta ratsastuskentältä, jota kutsuttiin Nagata-suvun residenssin mukaan Nagata-babaksi (jap. 永田馬場). Meiji-kaudella alue oli pääosin armeijan käytössä, mutta Japanin parlamentin valmistuttua sinne vuonna 1936 siitä tuli maan poliittinen keskus.[2] Nagatachōn nimeä käytetäänkin usein kuvaannollisesti viittaamaan Japanin hallitukseen, kun taas viereinen Kasumigasekin alue on ministeriöiden eli byrokratian keskus.

Japanin parlamenttirakennus ja Japanin parlamentin kirjasto käsittävät suurimman osan Nagatachō 1-chōmen alueesta. Viereinen Nagatachō 2-chōme oli aiemmin asuin- ja liikealuetta, mutta tuhoutui lähes täysin toisen maailmansodan pommituksissa. Nykyisin vilkkaaksi hallinto- ja liikealueeksi muuttuneessa kaupunginosassa sijaitsevat sodan jälkeen uudelleenrakennettu, Hoshigaokan kukkulalla kohoava Hie-jinjan šintolainen pyhäkkö ja vuonna 2002 valmistunut uusi pääministerin virka-asunto eli Kantei. Hibiyan kaupunginosasta vuonna 1929 muuttaneen Hibiyan lukion rakennukset ovat aivan Hie-jinjan pohjoispuolella. Entisen Sannō-hotellin, joka toimi helmikuun 26. päivän välikohtauksen näyttämönä vuonna 1936, paikalla seisoo nykyään 44-kerroksinen Sannō Park Tower -pilvenpiirtäjä.[3]

LiikenneMuokkaa

Keskeisen sijaintinsa ja merkityksensä vuoksi Nagatachōta palvelevat useat metroasemat: Nagatachōn metroasema (Tōkyō metron Yūrakuchō-linja ja Hanzōmon-linja), Kokkai-gijidōmaen metroasema (Tōkyō metron Marunouchi-linja ja Chiyoda-linja), Tameike-sannōn metroasema (Tōkyō metron Ginza-linja ja Nanboku-linja) sekä Akasaka-mitsuken metroasema (Marunouchi-linja ja Ginza-linja).

KuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. 人口・面積 千代田区役所. Viitattu 17.5.2015.
  2. 町名由来板:永田町一丁目(ながたちょういっちょうめ) 千代田区役所. Viitattu 17.5.2015.
  3. 町名由来板:永田町二丁目(ながたちょうにちょうめ) 千代田区役所. Viitattu 17.5.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa