Nadežda Luhmanova
Nadežda Aleksandrovna Luhmanova (ven. Наде́жда Алекса́ндровна Лухма́нова, os. Baikova; 14. joulukuuta 1844 Pietari – 7. huhtikuuta 1907 Jalta[1]) oli venäläinen kirjailija.
Nadežda Luhmanova syntyi aatelisperheeseen. Hän jäi varhain orvoksi, kävi Pavlovskin tyttökoulun ja valmistui opettajaksi.[1]
Luhmanovan ensimmäiset lastenkertomukset ilmestyivät vuonna 1874. Kolmannen avioliiton jälkeen hän muutti takaisin Pietariin ja omistautui kokonaan kirjalliselle työlle. Vuonna 1893 ilmestyivät koulumuistelmat Dvadtsat let nazad (”Kaksikymmentä vuotta sitten”) ja vuonna 1899 omaelämäkerrallinen romaani Institutka (”Sisäoppilaitoksen tyttö”). Luhmanovan merkittävin teos on Tjumenin vanhauskoisista kertova Siperian takamailta (Otšerki iz žizni v Sibiri, 1895). Hän kirjoitti myös tyypillistä naisproosaa, sovitti näytelmiä ja esitti konservatiivisia näkemyksiä aikansa ”naiskysymyksestä”. Luhmanova oli sairaanhoitajana ja kirjeenvaihtajana Venäjän–Japanin sodassa, jossa hän menetti terveytensä.[1]
Suomennettu teos muokkaa
- Siperian takamailta. Kertomuksia erämaiden elämästä (Otšerki iz žizni v Sibiri). Suom. Gustaf Stenvik. Oulu: Gustaf Stenvik, 1901.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Russkije pisateli 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 3, s. 417–418. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-112-2.