Naamio (kosmetiikka)

ihonhoitotuote

Naamio tai kasvonaamio on kosmetiikassa kasvoille levitettävä aineyhdiste, jonka päätarkoitus on kasvojen ihon hoito. Naamio levitetään usein voiteena kosmeettisen hoidon päätteeksi noin 15–30 minuutiksi.[1]

Naamio levitettynä naisen kasvoille.
Mutanaamiohoidosta nauttiva mies.

Naamiot voidaan jakaa hoitaviin naamioihin ja kauneusnaamioihin. Hoitavilla naamioilla on syvä ja pitkäaikainen vaikutus. Ne voidaan jakaa plastisiin eli muotoileviin naamioihin, biologisiin naamioihin ja puhdistaviin naamioihin. Plastinen naamio levitetään kasvoille lämpimänä. Kun se kylmenee, se kovettuu ja muodostaa iholle kalvon, joka estää kasvolihaksia toimimasta. Tämän tavoitteena on rentouttaa ilmelihaksia, parantaa pintaverenkiertoa ja aineiden imeytymistä sekä supistaa ihohuokosia. Plastisia naamioita ovat esimerkiksi vaha- ja parafiininaamiot, savinaamiot, geelimäiset kasvisuutepohjaiset naamiot sekä kipsinaamiot.[2]

Biologinen naamio sisältää rasva-aineita ja kasviuutteita, joiden tarkoitus on elvyttää ihon toimintoja ja kosteuttaa ihoa. Biologiset naamiot ovat usein voidemaisia ja hyytelömäisiä. Niihin kuuluvat esimerkiksi kasviuute- ja yrttinaamiot, hedelmänaamiot, merilevänaamiot, lesitiininaamiot, happinaamiot, kuitunaamiot, couperosanaamiot, öljynaamiot, oluthiivanaamiot sekä bioaktiivisia tehoaineita ja kosteustekijöitä sisältävät naamiot.[3]

Puhdistavalla naamiolla liuotetaan sarveistuneita soluja, poistetaan ihoon kertyneitä kuona-aineita sekä normalisoidaan talineritystä. Puhdistavia naamioita ovat esimerkiksi happinaamiot, parafiininaamiot, kuorivat naamiot, aromaattisia uutteita sisältävät naamiot, savinaamiot, turvenaamiot sekä oluthiivanaamiot.[4]

Kauneusnaamioiden vaikutus on pinnallisempi kuin hoitavien naamioiden. Niillä pyritään esimerkiksi parantamaan ihon väriä, supistamaan huokosia, kosteuttamaan, virkistämään, silottamaan ryppyjä, rauhoittamaan sekä kiinnittämään ehostuksen.[5]

Naamio poistetaan iholta useimmiten haalealla vedellä ja kylmällä huuhtelulla. Jotkin naamiot voidaan vain pyyhkiä iholta. Naamion poiston jälkeen ihoa voidaan vielä virkistää kasvovedellä ja levittää sille hoitovoidetta.[6]

Naamiohoitoja tehdään kauneushoitoloissa, mutta niitä on saatavilla myös kotikäyttöön. Voidemaista naamiota käytetään 1–3 kertaa viikossa ja kovettuvaa 1–2 kertaa. Hoitolassa eri kasvojen osille käytetään usein erilaisia naamioita.[7]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Nuotio 2012, s. 113.
  2. Nuotio 2012, s. 115–116.
  3. Nuotio 2012, s. 116–117.
  4. Nuotio 2012, s. 117.
  5. Nuotio 2012, s. 117–118.
  6. Nuotio 2012, s. 119.
  7. Nuotio 2012, s. 118.