NKL-Pantterit

helsinkiläinen koripalloseura

NKL-Pantterit on helsinkiläinen koripalloseura, joka syntyi, kun pääasiassa Itä-Helsingissä toiminut Nuorten Koripalloliiga (NKL) ja perinteikäs mestaruussarjaseura Pantterit yhdistyivät vuonna 1985.[1] Miesten edustusjoukkueen nimi päätettiin kuitenkin uuden suurseuran sääntöjen mukaisesti säilyttää muodossa "Pantterit".[2]

NKL-Pantterit
Perustettu 1985
Paikkakunta Suomi Helsinki

Seuran tavaramerkki on NKL:n synnyttämä aluksi pelkästään pojille tarkoitettu kaupunginosasarja. Vuoden 1990 alusta lähtien myös tytöt ovat pelanneet vastaavanlaista sarjaa.[3] Itä-Helsingin asuinalueista ainakin Kontulalla, Laajasalolla, Mellunmäellä, Myllypurolla ja Vuosaarella on ollut omat mikro- ja mini-ikäisten joukkueensa, joista lahjakkaimmat pelaajat valittiin edustamaan emäseuraa ikäryhmiensä piirimestaruussarjoihin ja valtakunnallisiin turnauksiin. Nämä edustusjoukkueet pelasivat myöhemmin junioreiden SM-sarjoja, mikä toimi samalla pelaajien näyteikkunana aikuisten joukkueeseen. Panttereiden rungon muodostikin 1980-luvun lopulta lähtien nimenomaan seuran omat kasvatit, joista muutamat nousivat aina Suomen maajoukkueeseen asti.

Suurseuran taloudellisten resurssien siivittäminä nuorten edustusjoukkueet ovat voineet osallistua myös kansainvälisiin turnauksiin. Näistä merkittävimpänä voidaan pitää Ruotsin Södertäljessä vuosittain järjestettävää Scania Cupia, jossa toisistaan ottaa mittaa Pohjoismaiden parhaat junioriseurajoukkueet.

Historia

muokkaa
 
Nuorten Koripalloliigan tunnus

Nuorten Koripalloliiga (NKL) oli vuonna 1970 toimintansa aloittanut ja pääasiassa Itä-Helsingissä toiminut koripalloseura, joka tunnettiin vahvana kasvattajaseurana. NKL on saavuttanut kymmeniä SM-mitalisijoja joukossa useita Suomen mestaruuksia sekä tyttöjen että poikien sarjoissa. Vuonna 1985 helsinkiläinen mestaruussarjaseura Pantterit ja NKL yhdistyivät, jolloin syntyi sen hetken maan suurin koripalloseura NKL-Pantterit.[1]

1980-luvulla NKL:n taloudellinen perusta oli Korirengas ry., joka harjoitti ammattimaista jakelutoimintaa Itä- ja Kaakkois-Helsingissä pääasiakkainaan Tildun Tieto ja Uutinen sekä Alueuutiset. Korirenkaan toiminnan voitolla varmennettiin, että jäsenmaksut olivat edulliset.[4] Korirengas ry:n perustamisidean toi esiin edustusuimarinakin tunnettu Aulis "Aku" Kähkönen. Merkittävin tuon nuorisokoripalloiluun keskittyneen seuran kehittäjä oli, alkujaan kotkalainen, maajoukkuekoripalloilija Veijo Nielsen. Hän toimi vuosia Korirengas ry:n ammattimaisena toiminnanjohtajana.

NKL saavutti seuraavat Nuorten Suomen mestaruudet:[5]

  • C-pojat – 1984
  • Mini-pojat – 1982, 1984

Saavutukset

muokkaa

Nuorten Suomen mestaruudet[5]

  • A-pojat – 1989, 1995
  • B-pojat – 1986, 1994
  • B-tytöt – 1995
  • C-pojat – 1986, 1987, 1994

Scania Cup -mestaruudet[6][7]

  • Pojat '79 – 1992, 1993, 1994, 1995
  • Tytöt '79 – 1995
  • Pojat '83 – 1997

Suomen Koripalloliiton Kultainen Kori -seurakilpailun (Kilpailuluokka I) voitot [8]

  • 1988-1989
  • 1989-1990
  • 1990-1991

Henkilökohtaiset palkinnot

muokkaa

Scania King (Poikien Scania Cup -turnauksen arvokkain pelaaja ikäryhmässään)[9]

  • Ari Ikonen (Pojat '76) – 1992
  • Santtu Syväpuro (Pojat '77) – 1992
  • Olli Wallin (Pojat '79) – 1992
  • Jari Vuori (Pojat '79) – 1994

Scania Queen (Tyttöjen Scania Cup -turnauksen arvokkain pelaaja ikäryhmässään)[10]

  • Susanna Rinta (Tytöt '79) – 1995

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa