Kuka pelkää mustaa miestä

lasten leikki
(Ohjattu sivulta Musta mies)
Tämä artikkeli käsittelee lasten juoksuleikkiä. Kuka pelkää mustaa miestä (engl. The Gingerbread Man) voi tarkoittaa myös samannimistä vuoden 1998 elokuvaa.

Kuka pelkää mustaa miestä on lasten juoksuleikki, jota voidaan leikkiä sekä sisä- että ulkotiloissa tai vaikka jäällä luistimet jalassa.

Pelin perusajatus on yksinkertainen: piirretään tai muuten merkitään kaksi viivaa esimerkiksi 25 metrin päähän toisistaan (myös jääkiekkokaukalon reunat voivat toimia viivoina). Pelin kaikki osanottajat yhtä lukuun ottamatta asettuvat aluksi toisen viivan taakse, ja yksi pelaajista jää ”mustaksi mieheksi” viivojen välisen alueen keskelle. Kun hän huutaa ”Kuka pelkää mustaa miestä?” tulee muiden osanottajien pyrkiä siirtymään viivalta toiselle siten, että ”musta mies” ei heitä kykene koskettamaan. Ne pelaajat, joita musta mies onnistuu koskettamaan, siirtyvät alkuperäisen mustan miehen avuksi ottamaan jäljelle jääneitä osanottajia kiinni seuraavasta vuorosta lähtien. Kiinniottajien huudettua ”kuka pelkää mustaa miestä!” lähtevät vielä mukana olevat osanottajat jälleen juoksemaan viivalta toiselle. Tämä toistetaan niin monta kertaa, kunnes viimeinenkin osallistuja on jäänyt "mustaksi mieheksi".

Nykyisin ”kuka pelkää mustaa miestä” -leikki koetaan rasistiseksi, koska leikissä ”musta mies on varottava asia”. Alkuperäinen ”musta mies” ei kuitenkaan viittaa etniseen alkuperään.[1] Joissain tapauksissa on myös ollut tapana vastata huutoon omalla "En minä ainakaan!" huudolla ennen juoksuun lähtöä.

Leikkiä saatetaan leikkiä myös eri variaatioina esimerkiksi luistelussa nimellä ”kuka pelkää jäämiestä”.[2] tai esimerkiksi musta mies on korvattu ”vihreällä miehellä”. Peliä pelataan joissain piireissä myös nimellä ”kuka pelkää mustekalaa”.[3] Turun seudulla leikitään myös yksinkertaisempaa muunnelmaa haukka tai haukkassi, jossa saa lähteä juoksemaan milloin vain tarvitsematta odottaa ”mustan miehen” huutoa.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Heittääkö Jaakko kylmän kiven? Ilmatieteen laitos
  2. Kuka pelkää jäämiestä? Rannikkoseudun Sanomat 10.3.2006, viitattu 17.10.2019 (Archive.org)
  3. Aulio, Olli: Suuri leikkikirja, s. 506. Gummerus, 2009. ISBN 9789512081714.
  4. Wiik, Kalevi: Turu mukulatte leikei, s. 18. Turku: Kalevi Wiik, 2004. ISBN 952-91-7708-9.