Muinaisella ahkiolla tarkoitetaan arkeologista löydöstä, ahkiota, jonka ikä on yli 100 vuotta vanha. Suomessa muinaisia ahkioita käyttivät maanviljelysalueen ulkopuolella eläneet lappalaiset ja saamelaiset. Niitä on löydetty koko Suomen alueelta, mutta enimmät löydöt sijaitsevat Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Vanha emännän ahkio, jolla liikuttiin poron vetämänä

Eri ahkiot muokkaa

Ahkioita on erityyppisiä. Veturi on hiihtäjän perässään vetämä kevyt ahkio metsäretkiä varten. Se rakennettiin usein puusäleistä yhteen ompelemalla ja kaarilla tukien.[1] Ahkion pohjalauta eli emäpuu oli puun liiste ja valmiiksi kaareva. Sivulaudat kiinnitettiin tähän.[2] Raitoahkiota vedettiin porolla.[3] ja siihen saatiin suurikin kuorma. Pulkka on kolmas ahkiotyyppi. Sillä usein vain liikuttiin paikasta toiseen.

Veturia ja pulkkaa vedettiin vetohihnalla, jonka nimi oli vuottoraippa, jatko tai jukko, ja se kiinnitettiin keulareikään. Poron valjastamineen ahkioon ja porojen ketjuttaminen letkaksi (raito) on kollostamista.[4]

 
Olaus Magnuksen puupiirros 1500-luvun ahkion- ja reen vetämisestä Pohjolassa.

Muinaislöydöt muokkaa

Alle on koottu soista ja järvistä löydettyjä ahkioiden jäänteitä. Löydökset ovat usein osittain tuhoutuneita lahoamisen seurauksena.

Ahkio eli veturi muokkaa

Saarijärven Kalmarinselän läheltä Pien-Löytänä-järven rantavedestä löytyi ahkion emäpuun kappale (KM27938), joka ajoitettiin 1080 ± 70 BP eli kalibroituna 937 ± 69 jaa[5][6].

Pälkjärven pitäjässä Naatselän kylästä Jänisjärven rannalla (Karjalaa) löytyi erään puron pohjalta vuonna 1937 mäntyinen metsämiehen ahkion eli veturin emäpuu. Sen koko oli 196 cm pitkä, 15 cm leveä edestä ja 1,4-7 cm leveä takana. Se oli katkennut myös keskeltä poikki. Ahkion päälipuoli oli kovera ja koverrustyö oli nähtävästi tehty telsolla. Kummassakin reunassa oli 17-19 mm leveä uurre laitaliisteen kiinnittämistä varten, johon käytettiin havaittua neljää paria sidevitsaksen reikää. Päälyspintaan oli vedetty puukolla piirtojäljet emäpuun reunoissa ja emäpuun kärjessä oli pystynirkko poikittaisella reiällä vetojutkon kiinnittämistä varten. Emäpuuta säilytetään Kansallismuseossa ja luetteloitiin numerolla KM/kt 8376.[7]

Mäntyharjulta Leppäniemen Vuohijärveltä löytyi vuonna 1934 venevajan allasta kaivettaessa ahkion emäpuun etuosa, joka tavattiin noin metrin syvyydestä suomudan joukosta. Se oli kooltaan 123 cm pitkä, 18,5 cm leveä ja 2,6 cm paksu ja se oli valmistettu lylymännystä. Pohja oli kupera ja puun reunoihin oli veistetty kohosyrjät, joissa oli sivuliisteiden kiinnitysreiät. [8]

Laitilasta löytyi vuonna 1931 Vähä-Leian suota kynnettäessä 23-30 cm syvältä ahkion emäpuun keulakappale. Sen mitat olivat 74 cm pitkä, 13,4 cm leveä ja 3,2 cm paksu. Kummallakin reunalla oli kohopiena reunaliisteiden kiinnitystä varten. Keulassa on ollut kaksi vaakasuoraa reikää vetojutkoa varten, mutta ne olivat lohjenneet pois. Emäpuu muistutti Haukiveden ahkion emäpuuta. Emäpuuta säilytetään Kansallismuseossa ja on luetteloitu numerolla KM7760. [8]

Pihtiputaan Kärväskylältä Kolimajärven rannalta Nurmelan tilan mailta löytyi vuonna 1937 50 cm syvältä kuusipuisen ahkion emäpuu. Sen pituus oli 221,5 cm, leveys 12,5 cm ja paksuus 7,1 cm - 0,8 cm. Paksuin kohta oli ehjä vetonarun reiän vahvike. Emäpuu oli 1 cm paksuisena siroa tekoa. Ahkion peräpää oli katkennut pois ja kårki katkennut säleiksi. Emäpuun päälipuoli oli karkealla työn jäljellä koverrettu ja pohjastaan hyvin kulunut ja kuperan muotoinen. Emäpuu oli leveimmillään keulan nousukohdasta ja emäpuun reunassa näkyi uurre laitaliisteen kiinnittämistä ja kolme reikäparia niiden sitomista varten. Maanäytteitä otettaessa löytöpaikalta, huomattiin vielä sinne jääneet liisteet, jotka olivat 3-4 cm leveitä. Jalas taltioitiin Kansallismuseoon numerolla KM/kt8124. [9]

Pihtiputaan emäpuun (KM/kt8124) kaltaisia ahkion osia on löydetty myös Ähtävältä, Sonkajärveltä ja Taivassalosta. [9]

Kannonkoskelta Kannonjärven rannasta on 50 metriä tavattiin ojankaivuun yhteydessä vuonna 1933 puolen metrin syvyydessä ahkion emäpuu. Sen mitat olivat 210 cm pitkä, edestä 12,5 cm leveä ja takaa 5,7 cm leveä. Puu oli haljennut eikä ollut siksi tasalevyinen. Emäpuun vierestä löytyi rikkoontunut puunkappale, joka on saattanut kuulua ahkioon. Silloin ahkio on voinut olla jopa 292 cm pitkä. Jutkoa varten tehty vaakasuora reikä oli säilynyt hyvin, vaikka emäpuun keula olikin hiiltynyt tulessa. Emäpuu on Kansallismuseossa (KM/kt 7980:3). [8]

Haapavedeltä Ollilan kylästä Haapalammen rannalta kaivettiin vuoden 1938 kesällä 30 cm syvyydestä esille mäntypuinen ahkion emäpuu, joka oli 152 cm pitkä, 13 cm leveä ja 1-4,3 cm paksu. Emäpuu oli karkeahkosti tehty ja löydettäessä syöpynyt. Sen pohja oli kupera ja päälypuoli veistetty koveraksi ja kaarivaarnojen kiinnittämistä varten oli siihen koverrettu 5 paria reikiä. Keulan nousu oli vielä 6 cm ja sen kärki oli lohjennut paikasta, mihin vetojutko kiinnitettiin. Emäpuu taltioitiin Kansallismuseoon numerolla KM/kt8232. [9]

Haapavedeltä saman Haapalammen rannalta kuin KM/kt8232 löydettiin, tavattiin vuonna 1933 vanhemman mallisen emäpuun osat. [9]

Kuorma- eli raitoahkio muokkaa

Sallasta Rajavartioston kasarmilta Kylälammen jängästä löytyi vuonna 1937 noin 50 cm syvältä lylymäntyinen kuorma-ahkion emäpuu. Se oli 205,5 cm pitkä ja 12,8 cm leveä ja 2,7-3,6 cm paksu. Keulassa oli nousua vielä 17,5 cm. Emäpuussa oli löydettäessä pitkiä halkeamia ja pohjan perä oli hyvin kulunut. Emäpuussa oli jäljellä 2,5 paria kaarivaarnojen kiinnitysreikiä, jotka oli ilmeisesti kairattu rautaisella jousioraalla. Kaaria oli ilmeisesti ollut neljä, joita yksi aivan ahkion perällä. Emäpuun reunaan oli sidottu laitaliisteitä, joista yksi löytyi ahkion viereltä. Sen mitat olivat 126 cm pitkä, 5,3 cm leveä ja noin 1 cm paksu ja siinä oli vielä kaarien vaarnojen naulausreiät. Kärjessä oli vaakasuora reikä jukkohinaa eli vetoraippaa varten. Puu on luetteloitu Kansallismuseoon numerolla KM/kt8140:2. [9]

Pulkka eli ajoahkio muokkaa

Sallasta Rajavartioston kasarmilta Kylälammen jängästä löytyi vuonna 1937 noin 50 cm syvältä lylymäntyinen ja kaunistekoinen pulkan emäpuu. Sen mitat olivat 210 cm pitkä, 15 cm leveä keulasta ja 12 cm paksu kärjestä ja 1,4 cm paksu kannasta. Keulassa oli vielä löydettäessä 29 cm nousua. Vaikka emäpuu oli halkeilutta, oli puuaineksen syyt hyväkuntoisia ja yksityikohdat olivat helposti nähtävissä. Kummassakin reunassa oli kapeat viisteet laitaliisteiden kiinnittämistä varten. Tähän käytettiin viittä kaarta, jotka oli kiinnitetty 2-3 vaarnalla. Perälauta eli liekko oli myös kiinnitettynä vaarnalla, mutta sitä ei löydetty. Kärjessä oli kolot liisteiden kärkiä varten ja vaakasuorassa reiässä löytyi jäänteitä poron jänteiden kuiduista. Ahkion pohja oli hyvin kulunut. Emäpuu luetteloitiin Kansallismuseoon numerolla KM/kt8140:1. [9]

Muissa lähteissä mainittuja ahkion osia muokkaa

Pälkjärven emäpuun tapasia olivat myös Haapaveden, Ähtävän ja Taivassalon emäpuut.[7]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Museovirasto: Itä-Karjalainen vetoahkio (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Museovirasto: Ahkion emäpuu (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Museovirasto: Ahkion valokuva (Arkistoitu – Internet Archive), malli 1950-60-luvulta
  4. Tunturisusi.com: Lapin sanastoa
  5. Ajoituksien kalibrointi: CalPal CalPal- online
  6. Leskinen, Sirpa & Pesonen, Petro: Kuka pureskeli pihkaa Summasjärven rannalla? - Purupihkamälli ja muita metallikautisia löytöjä Saarijärvellä, s. 48-64. julkaisusta Kentältä poimittua nro 6. Vaajakoski: Museovirasto, 2005. ISBN 951-616-124-3.
  7. a b Itkonen T. I.: Muinaissuksia ja jalaksia VI, s. 31-43. julkaisusta Suomen Museo XLVIII. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1941.
  8. a b c Itkonen, T. I.: Muinaissuksia ja jalaksia IV, s. 68-83. julkaisusta Suomen Museo XLII. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1936.
  9. a b c d e f T. I. Itkonen: Muinaissuksia ja -jalaksia, s. 13-34. julkaisusta Suomen Museo XLV. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1938.

Aiheesta muualla muokkaa