Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo vuoden 2005 elokuvasta. Vuonna 1941 tehty elokuva on Suomessa nimeltään Herra ja rouva Smith.

Mr. & Mrs. Smith on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut komediallinen toimintaelokuva. Elokuvan ohjasi Doug Liman ja pääosissa ovat Angelina Jolie ja Brad Pitt.

Mr. & Mrs. Smith
Mrandmrssmith.jpg
Ohjaaja Doug Liman
Käsikirjoittaja Simon Kinberg
Tuottaja
Säveltäjä John Powell
Kuvaaja Bojan Bazelli
Leikkaaja Michael Tronick
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Fox
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 2005
Kesto 122 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 110 000 000 $[1]
Tuotto 478 207 520 $[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva kertoo Janesta ja Johnista jotka ovat olleet naimisissa 5–6 vuotta, eikä suhde kukoista. Kumpikin on valehdellut toisilleen ammattinsa. Todellisuudessa Jane ja John ovat kummatkin palkkamurhaajia, mutta kumpikaan ei tiedä että heillä on sama ammatti. Homma alkaa pikkuhiljaa paljastua kun heidät palkataan tappamaan toisensa. Elokuva saattoi Brad Pittin ja Angelina Jolien yhteen myös tosielämässä.

Sisällysluettelo

NäyttelijätMuokkaa

 Angelina Jolie  … Jane Smith  
 Brad Pitt  … John Smith  
 Vince Vaughn  … Eddie  
 Adam Brody  … Benjamin Danz  

ArvioitaMuokkaa

Turun Sanomien Tapani Maskula harmittelee, miten elokuva tuhlaa kaiken aineistonsa loppuun jo ensimmäisen tunnin aikana niin, ettei loppuun riitä edes humoristisia kevennyksiä: ”Sadomasokistinen lemmenpari nauttii täysin siemauksin harjoittaessaan seksiä verta valuen tai pukeutuessaan luodinkestäviin liiveihin ja rynnätessään seulaksi ammutusta huushollistaan lahtaamaan tusinoittain hampaisiin asti aseistettuja pahiksia.” [2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Mr. & Mrs. Smith (2005) Box Office Mojo. Viitattu 24.2.2018.
  2. Maskula, Tapani: Lemmenpari luotisateessa Turun Sanomat. 11.6.2005. Viitattu 16.4.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.