Wikipedia

Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut

Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (ransk. Comment parler des livres que l'on n'a pas lus ?) on ranskalaisen kirjallisuuden professorin ja psykologin Pierre Bayardin kirjoittama satiirinen teos. Se käsittelee taitoa puhua kirjoista, vaikka ei ole lukenut niitä tai on unohtanut ne. Teos julkaistiin vuonna 2007.[1]

Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut
Comment parler des livres que l'on n'a pas lus ?
Alkuperäisteos
Kirjailija Pierre Bayard
Kieli ranska
Kustantaja Les Éditions de Minuit
Julkaistu 2007
Sivumäärä 162
ISBN 978-270-731-982-1
Suomennos
Suomentaja Pirjo Thorel
Kustantaja Atena
Julkaistu 2009
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 189
ISBN 978-951-796-535-4
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Eräs Bayardin pääteemoja on se, että kaikki kirjat muodostavat ikään kuin suuren kollektiivisen kirjaston, jossa jokaisella kirjalla on oma paikkansa – ja jotta kirjasta voisi puhua, tärkeintä on tietää tai osata päätellä kunkin kirjan paikka tässä kirjastossa ja sen suhteet muihin kirjoihin.[2] Tällöin kirjoista on helppo puhua, vaikka ei olisi lukenutkaan niitä. Toinen usein toistuva teema on se, että kirjat eivät ole kiinteitä kohteita: kirjoista keskusteltaessa kukin puhuu enemmän omista mielikuvistaan (”sisäisistä kirjoista”) kuin todellisista kirjoista. Sitä paitsi keskustelukumppanitkaan eivät välttämättä ole lukeneet puheenaiheena olevaa kirjaa.[3]

Bayardin esikuva on kirjallisuuskriitikko Paul Valéry, jonka muistokirjoitus Marcel Proustille alkaa:[4]

»Vaikka tunnen tuskin ainoatakaan osaa Marcel Proustin suuresta teoksesta ja jopa kirjailijan ammatti on minusta melko käsittämätön, tiedän kuitenkin varsin hyvin sen vähän perusteella minkä olen joutanut Kadonnutta aikaa etsimässä -teosta lukemaan...»

Bayardin neuvot muokkaa

»[K]irjasta puhumisella ei ole juuri mitään tekemistä lukemisen kanssa. Nämä kaksi toimintoa ovat vallan mainiosti erotettavissa toisistaan, ja omalta osaltani voin sanoa puhuvani kirjoista aina vain pitempään ja paremmin lakattuani melkein kokonaan lukemasta, koska lukemasta pidättyminen antaa minulle tarvitsemani välimatkan – jotta voin puhua niistä täsmällisesti.[5]»

Tavat olla lukematta muokkaa

Bayard huomauttaa, että ”luettu kirja” on hyvin moniselitteinen käsite. Hän jakaa kirjat neljään luokkaan, jotka kuvaavat tositilannetta paremmin:

  • Tuntemattomat kirjat (TK) – kirjat, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Tällöin riittää, että osaa sijoittaa kirjan paikalleen kollektiivisessa kirjastossa. Bayard käyttää esimerkkinä Robert Musilin teoksen Mies vailla ominaisuuksia kirjastonhoitajaa, joka vältti lukemasta mitään muita kirjoja kuin kirjaluetteloita.[6]
  • Selaillen luetut kirjat (SK) – kirjat, joita on luettu sieltä täältä. Bayardin mukaan kohtuullisen etäisyyden säilyttäminen jopa auttaa siinä, että osaa nähdä laajemman kokonaisuuden. Esimerkkinä hän käyttää Paul Valérya, joka lausui kärkkäästi mielipiteensä kirjoista ja kirjailijoista, joita ei ollut juurikaan lukenut.[7]
  • Esiin tulleet kirjat (EK) – kirjat, joista on kuullut puhuttavan. Bayardin mukaan kirjoista voidaan muodostaa hyvä kuva pelkästään kuuntelemalla ja lukemalla muiden mielipiteitä. Bayardin esimerkkinä toimii Umberto Econ romaanin Ruusun nimi juoni.[8]
  • Unohdetut kirjat (UK) – kirjat, jotka on lukenut mutta unohtanut, tai jopa unohtanut lukeneensa. Bayardin esimerkkinä on Michel de Montaigne, joka unohti helposti lukemansa, ja joskus senkin, mitä on itse kirjoittanut.[9]

Lyhenteitä Bayard käyttää alaviitteissä aina jokaisen teoksessa mainitun kirjan kohdalla. Hän pyrkii tällä antamaan esimerkin siitä, että puhumme usein kirjoista, jotka tunnemme huonosti. Hänen mukaansa on kuitenkin reilua tuoda jotenkin ilmi se, tunteeko kirjoittaja todella mainitsemaansa kirjaa vai ei.

Keskustelutilanteet muokkaa

Lisäksi Bayard antaa ohjeita erilaisia haastavia keskustelutilanteita varten. Näitä ovat:

  • Keskustelut kirjallisissa piireissä. Kirjallisuusalan ihmisillä on erityisen suuri vaara joutua puhumaan kirjoista, joita ei ole lukenut.[10]
  • Keskustelut opettajan kanssa. Opiskelijat, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, voivat varsin pian lausua siitä oman mielipiteensä oman taustansa perusteella, mutta se ei välttämättä miellytä alan asiantuntijoita.[11]
  • Keskustelut kirjailijan kanssa. Kirjailijalla ja lukijalla saattaa olla kirjasta täysin erilainen kuva. Joskus tosin kirjailijakaan ei ole lukenut kirjaansa. Parasta on vain kiitellä kirjaa menemättä yksityiskohtiin.[12]
  • Keskustelut rakastetun kanssa. Ongelmana on, kuinka valloittaa rakastettu puhumalla tämän mielikirjasta, jos ei ole lukenut sitä? Voidaan myös kysyä, voivatko kahden ihmisen sisäiset kirjat muuttua samoiksi, kun tutustuminen syvenee?[13]

Toimintatavat muokkaa

Bayard antaa ohjeita myös erilaisia toimintatapoja koskien:

  • Älä häpeä. Ensimmäinen esiehto kirjoista puhumiselle. Tämän saavuttamiseksi on vapauduttava siitä mielikuvasta, että olisi muka olemassa aukotonta kulttuurintuntemusta.[14]
  • Omien ajatusten läpivienti. Koska kirjat eivät ole kiinteitä kohteita, ne reagoivat siihen, mitä niiden ympärillä puhutaan. Näin on mahdollista saada mikä tahansa oma mielipide kirjasta läpi.[15]
  • Kirjojen keksiminen. Kirjojen sisältö on yhtä liikkuvaa kuin niiden arvo.[16]
  • Itsestä puhuminen. Jos ei tiedä kirjasta, voi aina siirtää keskustelun itseensä. Samalla voi löytää jotain itsestään.[17]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Marttila, Hannu: Älä lue mitään kirjaa (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 10.5.2010.
  2. ↑ Bayard 2009, s. 30.
  3. ↑ Bayard 2009.
  4. ↑ Saarikoski, Saska: Ei kaikkia kirjoja tarvitse lukea (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.10.2008. Viitattu 1.5.2022.
  5. ↑ Bayard 2009, s. 125.
  6. ↑ Bayard 2009, s. 21–31.
  7. ↑ Bayard 2009, s. 32–48.
  8. ↑ Bayard 2009, s. 49-63.
  9. ↑ Bayard 2009, s. 64–76.
  10. ↑ Bayard 2009, s. 77–89.
  11. ↑ Bayard 2009, s. 90–101.
  12. ↑ Bayard 2009, s. 102–113.
  13. ↑ Bayard 2009, s. 114–122.
  14. ↑ Bayard 2009, s. 125–141.
  15. ↑ Bayard 2009, s. 142–157.
  16. ↑ Bayard 2009, s. 158–171.
  17. ↑ Bayard 2009, s. 172–189.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Miten_puhua_kirjoista_joita_ei_ole_lukenut&oldid=21256058”