Mirja Kangasniemi

suomalainen seitsenottelija
(Ohjattu sivulta Mirja Järvenpää)

Mirja-Liisa Kangasniemi (ent. Järvenpää, s. 13. maaliskuuta 1962 Hämeenkyrö) on aktiiviuransa päättänyt suomalainen seitsenottelija. Hänen seuranaan oli vuoteen 1986 saakka Kyröskosken Ponsi, jonka jälkeen hän siirtyi urheilemaan Pori Track & Fieldin riveihin. Hänen valmentajanaan toimi Petri Vilkko. Ulkoratojen SM-kilpailuista Kangasniemi saavutti seitsenottelusta kultaa vuonna 1984, kaksi hopeaa vuosina 1981 ja 1983 sekä pronssia vuonna 1987. Lisäksi hän voitti sisäratojen SM-kilpailuista viisiottelussa kaksi kultaa vuosina 1984 ja 1987 sekä pronssia vuonna 1980. Virallisissa kilpailuissa Kangasniemi ei ole esiintynyt vuoden 1994 jälkeen.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. Mirja Kangasniemi Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).