Avaa päävalikko
Mikkelin Mikaeli

Mikaeli on Mikkelin keskustan tuntumassa, Pankalammen rannalla sijaitseva kongressi- ja konserttitalo. Se valmistui vuonna 1988 arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemana. Mikaeli toimi ensimmäiset parikymmentä vuotta Mikkelin kaupunginhallituksen alaisena, kunnes se vuonna 2001 siirtyi kulttuuri- ja vapaa- aikatoimen alaisuuteen. Vuonna 2006 kulttuuritalo yhtiöitettiin Mikkelin Mikaeli Oy:ksi, jonka päätoimintaa on talon tilojen vuokraus.[1]

Mikaelissa on kaksi salia, oopperalaulaja Martti Talvelan mukaan nimetty lähes 700-paikkainen konserttisali sekä 166-paikkainen kamarimusiikkisali, joissa molemmissa on nouseva katsomo. Lisäksi Mikaelissa on kokous- ja näyttelytiloja sekä 350-paikkainen tilausravintola.[1]

Mikaeli oli Suomen ensimmäisiä monia eri kulttuurilaitoksia yhdistäviä monitoimitaloja tai kulttuurikeskuksia, joita rakennettiin 1980-luvulla erityisesti Itä-Suomen kaupunkeihin. Muita olivat Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleeni, Imatran Kulttuuritalo Virta sekä Kouvola-talo ja Kuusankoskitalo.[2][3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Halonen, Minna: Mikkelin Mikaeli Oy:n asiakastyytyväisyys, s. 23–24. Opinnäytetyö. Mikkelin ammattikorkeakoulu, Liiketalouden koulutusohjelma. Teoksen verkkoversio.
  2. Vaasassa suunnitellaan upeaa kulttuurikeskusta. Helsingin Sanomat, 24.5.1989, s. 26.
  3. Käyhty, Aila: Itä-Suomen kulttuurin syysviikot: rehupäiviltä sinfoniakonserttiin. Helsingin Sanomat, 7.10.1990, s. 15.

Aiheesta muuallaMuokkaa