Michael Shayne on kirjailija Davis Dresserin salanimellä Brett Halliday luoma kuvitteellinen yksityisetsivähahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1939 julkaistussa romaanissa Dividend on Death. Myöhemmin hahmo on esiintynyt romaanien ja novelleiden lisäksi myös radiossa, televisiossa, elokuvissa ja sarjakuvissa.[1]

Kirjat muokkaa

Davis Dresser kirjoitti osin haamukirjailijoiden avustamana kaikkiaan viisikymmentä Michael Shayne -romaania. Robert Terrall kirjoitti myös Dresserin käyttämällä salanimellä Brett Halliday vielä 27 taskukirjaa. Lisäksi Michael Shayne esiintyy yli 300 novellissa, joita julkaistiin muun muassa vuonna 1956 ilmestymisensä aloittaneessa Michael Shayne Mystery Magazine -lehdessä. Lehteä julkaistiin liki kolme vuosikymmentä.[1]

Elokuvat muokkaa

Michael Shayne -elokuvia tehtiin vuosina 1940–1947 kaikkiaan kaksitoista. Näistä ensimmäiset seitsemän tuotti 20th Century Fox vuosina 1940–1942 ja niissä kaikissa pääosaa näytteli Lloyd Nolan. Loput viisi elokuvaa tuotti Producers Releasing Corporation, ja niiden pääosan esittäjänä oli Hugh Beaumont.[1]

20th Century Foxin tuottamat elokuvat muokkaa

  • Michael Shayne - Private Detective (1940)
  • Sleepers West (1941)
  • Dressed to Kill (1941)
  • Blue, White and Perfect (1941)
  • The Man Who Wouldn't Die (1942)
  • Just Off Broadway (1942)
  • Time to Kill (1942)

PRC:n tuottamat elokuvat muokkaa

  • Murder Is My Business (1946)
  • Larceny in Her Heart (1946)
  • Blonde for a Day (1946)
  • Three on a Ticket (1947)
  • Too Many Winners (1947)

Radio muokkaa

Radiossa Mutual Broadcasting System alkoi esittää Michael Shaynea lokakuussa 1944. Sarja oli kuultavissa Yhdysvaltain länsirannikolla lokakuuhun 1946 saakka, jolloin sarja muuttui valtakunnalliseksi. Nimiroolissa esiintyi Wally Maher. Sarja päättyi marraskuussa 1947, mutta Mutual aloitti sen uudelleen heinäkuussa 1948 nimellä New Adventures of Michael Shayne ja pääosan näyttelijäksi tuli Jeff Chandler. Tämä sarja kesti kaksi vuotta. Kolmannen kerran Shayne päätyi radioon lokakuussa 1952, jolloin American Broadcasting Company aloitti sarjan esittämisen. Aluksi pääosaa esitti Donald Curtis ja myöhemmin Robert Sterling. Tämä sarja päättyi heinäkuussa 1953.[1]

Televisio muokkaa

Televisiossa Michael Shaynea esitettiin NBC:llä 1960–1961. Nimiroolia näytteli Richard Denning. Kestoltaan 60 minuuttisia jaksoja tehtiin kaikkiaan 32.[1]

Sarjakuva muokkaa

Televisiosarjan suosion tuloksena Dell Comics alkoi julkaista Michael Shayne, Private Eye -sarjakuvalehteä, jota ilmestyi kolme numeroa. Ensimmäinen numero ilmestyi marraskuussa 1961 ja viimeinen syyskuussa 1962. Ken Fitchin romaaneiden pohjalta käsikirjoittamat sarjakuvat kuvittivat Lee Ames ja Edd Ashe.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Kevin Burton Smith: Michael Shayne The Thrilling Detective Web Site. Viitattu 9.6.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa