Metsänterveys on metsätalouden toimijoiden lanseeraama käsite, jolla pyritään metsien mahdollisimman korkeaan puuntuotantoon pitämällä puukanta vapaana sairauksista ja haittatekijöistä. Sana ei sinänsä ota kantaa monokulttuuriin eikä biodiversiteettiin.

Metsänterveyspalvelu ILVES on eri tieteen ja talouden edustajien kuten Helsingin yliopiston, Metsäntutkimuslaitoksen ja pankkien yhteinen projekti, jonka on tarkoitus hyödyttää metsänomistajia tunnistamaan ja kohtaamaan erilaisia talousmetsiä koskevia ongelmia.

Metsänterveys jakaantuu aihealueittain fysikaalisiin, kemiallisiin, säästä johtuviin ilmiöihin sekä eri kasvitauteihin. Muun muassa metsien harsuuntumisen syyksi voidaan katsoa ilman epäpuhtaudet kuten rikkipäästöt.

ILVES-palvelun vuonna 1988 tuottama Metsänterveysopas jakaa metsätaudit ja tuholaiset mäntyjen ja kuusien taimikoiden, varttuneiden metsien ja havupuutavaran tuholaisiin. Lisäksi on mainittu joitain lehtikuusen ja lehtipuiden tuholaisia. Teoksessa on myös viljavuuspalvelun analyysiosasto ja muun muassa lannoite- ja metsävakuutusosiot.

Mäntytaimikoiden tuhoista mainitaan erityisesti halla, hivenainekysymykset ja jopa torjunta-aineiden tuholaiset sekä hirvituhot. Varttuneiden metsien osalla tulevat esiin myrskytuhot. Puutavaran osalla mainitaan pääasiassa erinäisiä hyönteisiä. Pääosin ongelmina tulevat esiin kuitenkin tuholaishyönteisten ohella sienitaudit. Teoksessa ei pelkästään luetteloida ja kuvata eri metsäsairauksia vaan annetaan ohjeita havaittujen ongelmien torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn. Metsänterveysoppaan tiedot korvaa nykyään pitkälti Internet.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Erkki Annila ym.: Metsänterveysopas. Helsinki: Samerka Oy, 1988. ISBN 951-9176-34-9.