Mervin valloitus

Venäjän keisarikunnan valloitusretki 1884

Mervin valloitus tarkoittaa Venäjän keisarikunnan suorittamaa Mervin kaupungin valloitusta nykyisen Turkmenistanin alueella helmikuussa 1884. Kaupunki saatiin antautumaan ilman varsinaisia sotatoimia.

Mervin valloitus
Osa Suurta peliä
Päivämäärä:

helmikuu 1884

Paikka:

Merv, nykyinen Turkmenistan.

Lopputulos:

Merv antautui.

Osapuolet

Venäjä Venäjän keisarikunta

Turkmeenit

TaustaMuokkaa

 
Merv

Mervin valloitus liittyi niin sanottuun suureen peliin eli Venäjän ja Britannian kilpailuun Keski-Aasiassa. Venäjä oli voittanut Geok-Tepen taistelussa turkmeenit ja ottanut linnoituksen haltuunsa, mutta voiton jälkeen venäläiset olivat luvanneet olla etenemättä Merviin brittien huolestuttua Afganistanin turvallisuudesta Venäjän edetessä alueelle.[1] Lupauksista huolimatta Mervin valloitusta alettiin suunnitella nopeasti salassa. Suunnitelmissa hyödynnettiin muun muassa brittien tuolloista vetäytymistä Afganistanissa levittämällä huhua, että britit olivat vetäytyneet keisarin käskystä. Merviläisiä turkmeenipäälliköitä oli myös kutsuttu uuden keisarin Aleksanteri III:n kruunajaisiin, jossa heidät tutustutettiin Venäjän armeijan voimaan.[2] Merviin päätettiin lopulta lähettää vakooja. Tehtävään valittiin muslimitaustainen luutnantti Alikhanov. Turkmeenien oletettiin luopuvan ilman taistelua, mutta jos niin ei kävisi, Alikhanovin tuli tutkia kaupungin puolustuksia.[3]

ValloitusMuokkaa

 
 
Merv
Merv Turkmenistanin kartalla

Alikhanov johti helmikuussa 1882 Merviin kauppakaravaaniksi naamioitunutta joukkoa, jonka mukana oli puoli tusinaa aseistautuneita miehiä ja kaksi muuta venäläisupseeria. Karavaani saapui kaupunkiin yöllä välttääkseen tarkemman tarkistuksen. Kaupungissa oli jo useita venäläisten puolella olleita turkmeenipäälliköitä, joille oli kerrottu karavaanista etukäteen. He ottivat karavaanin vastaan ja julistivat aamulla venäläisen seurueen saapuneen kaupunkiin säännöllisten karavaaniyhteyksien luomiseksi lähimpään venäläisten hallitsemaan paikkaan eli Ašgabatiin. Tämän johdosta turkmeenipäälliköt päättivät pitää kokouksen.[3] Alikhanov ja hänen seurueensa ottivat osaa kokoukseen. Alikhanov pyysi lupaa purkaa seurueensa tavarat ja myydä ne paikallisille kauppiaille. Eräs turkmeenipäällikkö ehdotti, että ensin Mervin ja Venäjän hallituksen pitäisi käydä keskusteluja. Alikhanov ei suostunut siihen, vaan uhkasi lähteä kaupungista ja lisäsi ettei hän tiennyt, miten Venäjällä asiaan suhtauduttaisiin, mutta että keisari todennäköisesti suuttuisi tiedosta. Turkmeenipäälliköt sanoivat lopulta, että Alikhanov seurueineen voisi jäädä kaupunkiin vaikka pysyvästi, mutta hän ilmoitti tarvitsevansa vain pari päivää. Karavaani lähtikin takaisin, mutta Alikhanov jäi kaupunkiin.[4]

Kaupungissa Alikhanov keskittyi paitsi puolustuksien kartoittamiseen, myös venäläisvastaisten turkmeenipäälliköiden vaikutusvallan vähentämiseen. Helmikuussa 1884 hän ilmoitti venäläisille kaiken olevan valmista. Sattumalta samaan aikaan britit olivat kiinni Sudanissa eivätkä voineet asialle mitään. Venäläisten ensimmäinen toimenpide oli noin 130 kilometrin päässä kaupungista olevan Tejendin keitaan valtaus. Alikhanov kutsui kaupungin päälliköt koolle ja kehotti näitä antautumaan venäläisille. Hän väitti Tejendin valloittaneiden joukkojen olleen vain suuremman armeijan etujoukkoja. Hän lupasi lisäksi, että jos turkmeenit antautuisivat, kaupunkiin ei sijoitettaisi venäläisiä joukkoja, tai korkeintaan kuvernööri ja hänen apulaisiaan. Suurin osa turkmeeneista oli jo menettänyt halunsa vastarinnalle. Kokouksen jälkeen he päättivät hyväksyä keisarin ylivallan alueella.[5]

SeurauksetMuokkaa

Kokouksen jälkeen Alikhanov sähkötti 14. helmikuuta Pietariin Aleksanteri III:lle kaupungin antautuneen. Vähän tämän jälkeen Tejendin vallanneet joukot tulivat kaupunkiin ja ottivat sen linnoitukset haltuunsa. Keisari ylensi henkilökohtaisesti verettömän valtauksen taanneen Alikhanovin majuriksi. Myöhemmin hänestä tuli eversti ja valtaamansa kaupungin kuvernööri. Britit saivat tietää valtauksesta vain päivää keisaria myöhemmin. Valtausta oli kuitenkin jo osattu odottaa, mutta sille ei voitu mitään.[6] Valtausta pidettiin uhkana etenkin Intialle, sillä Mervin ja Intian välillä ei ollut samanlaisia maantieteellisiä esteitä, kuin Venäjän aiemmin valloittamista Hivasta, Buharasta ja Kokandista. Venäläiset olivat lisäksi samoihin aikoihin kukistaneet vastarinnan Kaukasuksella, ja siten armeija vapautui sieltä.[7]

Britit esittivät venäläisille vastalausekirjelmän, jossa he syyttivät näitä lupauksiensa rikkomisesta. Venäläiset vastasivat, että turkmeenit itse olivat ehdottaneet liittämistä. Alkaneet keskustelut johtivat lopulta siihen, että valtiot päättivät sopia rajalinjan Keski-Aasiaan. Rajan vetäminen ei kuitenkaan ollut ongelmatonta, ja maat ajautuivat lopulta sodan partaalle.[7]

LähteetMuokkaa

  • Peter Hopkirk: The Great Game - On Secret Service in High Asia. John Murray, 1990. ISBN 978-0-7195-6447-5. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Hopkirk 1990, s. 392
  2. Hopkirk 1990, s. 393
  3. a b Hopkirk 1990, s. 394
  4. Hopkirk 1990, s. 395
  5. Hopkirk 1990, s. 397
  6. Hopkirk 1990, s. 398
  7. a b Hopkirk 1990, s. 399