Merinahkakilpikonna
Merinahkakilpikonna (Dermochelys coriacea) on nahkakilpikonnien heimon (Dermochelyidae) ainoa jäljellä oleva laji. Nahkakilpikonnat ja merikilpikonnat (Cheloniidae) kuuluvat samaan Chelonioidea-yläheimoon, ja ne ovat ainoat elossa olevat meressä elävät kilpikonnat. Merinahkakilpikonna on vaarantunut[1]. Merinahkakilpikonna voi nopean aineenvaihduntansa ansiosta pitää ruumiinlämpönsä jopa 18 astetta ympäröivän veden lämpötilaa ylempänä, kun muut kilpikonnat ovat matelijoina vaihtolämpöisiä.
Merinahkakilpikonna | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Matelijat Reptilia |
Lahko: | Kilpikonnat Testudines |
Alalahko: | Pystytaivuttajat Cryptodira |
Yläheimo: | Chelonioidea |
Heimo: | Nahkakilpikonnat Dermochelyidae |
Suku: |
Dermochelys Blainville, 1816 |
Laji: | coriacea |
Kaksiosainen nimi | |
Dermochelys coriacea |
|
Merinahkakilpikonnan levinneisyys |
|
Katso myös | |
Merinahkakilpikonna Wikispeciesissä |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaMerinahkakilpikonna on suurin nykyisistä kilpikonnalajeista. Naaras on 160 senttiä pitkä ja painaa 300–600 kiloa, koiras on isompi, jopa 250 senttiä pitkä ja voi painaa jopa yli 900 kiloa.lähde? Merinahkakilpikonnan selkäkilpi koostuu pienten luulevyjen mosaiikista, jota peittää nahkamainen iho. Selkäkilpi ei ole kiinnittynyt selkärankaan tai kylkiluihin kuten varsinaisilla merikilpikonnilla. Vatsakilvessä on neljä luusauvaa, jotka muodostavat soikean kehän. Merinahkakilpikonnan selässä kulkee seitsemän pykälikästä pitkittäisharjannetta, mistä laji onkin helppo tunnistaa. Selkäkilven pohjaväritys on mustahko, ja sitä kirjovat tiheässä olevat valkeahkot ja vaaleanpunertavat täplät. Vatsapuoli on valkoinen ja mustapilkkuinen.[2] Merinahkakilpikonnan eturaajat ovat pitkät.
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaMerinahkakilpikonna on maailman laajimmalle levinnein matelijalaji, ja sitä tavataan trooppisista meristä aina subarktisiin meriin.[3] Pesimäaikaa lukuun ottamatta merinahkakilpikonnat elävät avomerellä Atlantilla, Intian valtameressä sekä Tyynellämerellä.
Elintavat
muokkaaMerinahkakilpikonnat ovat maailman syvimmälle sukeltavia matelijoita. Eräs yksilö sukelsi 1230 metrin syvyyten.
Ravinto
muokkaaMerinahkakilpikonnat syövät lähes yksinomaan meduusoja. Yksi ainoa yksilö voi syödä jopa 200 litran edestä meduusoja päivittäin. Aikuisilla merinahkakilpikonnilla ei ole luontaisia vihollisia, mutta noin 90% merinahkakilpikonnista kuolee kuoriutumispäivänään, sillä monet linnut, maapetoeläimet ja petokalat syövät vastakuoriutuneita poikasia.
Lisääntyminen
muokkaaMerinahkakilpikonnien tärkeimmät pesimäalueet ovat Surinamessa, Ranskan Guyanassa, Meksikossa, Costa Ricassa ja Gabonissa. Nicaraguassa, Panamassa ja Guatemalassa on myös pesimärantoja. Ne ilmaantuvat näille rannoille yleensä öisin, kaivavat pienen kuopan hiekkaan ja munivat sinne 50-160 pyöreää munaa. Ennen palaamistaan takaisin mereen kilpikonnat peittävät munat. Reilun kahden kuukauden kuluttua poikaset kuoriutuvat ja pyrkivät heti veteen.[4]
Ääninäyte
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Wallace, B.P., Tiwari, M. & Girondot, M.: Dermochelys coriacea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 3. Lepakot–Perhoset, s. 1114. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01530-3
- ↑ Sues, Hans-Dieter: The Rise of Reptiles: 320 Million Years of Evolution, s. 65. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 2019. ISBN 9781421428680 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.7.2019). (englanniksi)
- ↑ Dr. Kothe, H. W.: Käärmeet ja muut matelijat. Naumann & Göbel Verlagsgesellschaft mbH.