Maxi (oik. Irene McCoubrey, s. 23. helmikuuta 1950) on uransa lopettanut irlantilainen laulaja ja radiojuontaja. McCoubrey sai lempinimensä Maxi jo nuorena sukunimensä nimikirjaimista McC. Musiikkiuransa Maxi aloitti 1960-luvun puolivälissä osana laulutrioa Maxi, Dick & Twink. Trio saavutti menestystä sekä Irlannissa että kansainvälisesti, mutta päätti lopettaa uransa seitsemän vuoden esiintymisten jälkeen.

Maxi valittiin julkisessa karsinnassa edustamaan Irlantia Eurovision laulukilpailuun 1973 kappaleella "Do I dream?"[1] Kansainvälisessä Eurovision laulukilpailussa Maxi sijoittui kymmenennelle sijalle 17 kilpailijan joukosta.[2]

1970-luvun lopulla Maxi haki uuden tyttöbändi Sheeban jäseneksi. Hakemus alun perin hylättiin, sillä tuolloin 28-vuotias Maxi nähtiin liian vanhana mukaan, mutta lopulta Maxi valittiin yhtyeeseen. Maxi edusti Irlantia uudestaan Eurovision laulukilpailussa Sheeba-yhtyeen jäsenenä vuonna 1981 kappaleella "Horoscopes", joka sijoittui kilpailun viidenneksi.[3]

Maxi joutui vuonna 1982 Sheeba-yhtyeen kanssa liikenneonnettomuuteen[4], jossa hän sai päävamman ja muistikatkoksia. Yhtyeen jäsenet selvisivät onnettomuudesta, mutta koska paraneminen vei liian kauan, levy-yhtiö purki levytyssopimuksen, minkä jälkeen yhtye hajosi.

Sheeba-yhtyeen hajoamisen jälkeen Maxi aloitti uransa radiojuontajana. Maxi toimi Late Date -yöradio-ohjelman juontajana 11 vuoden ajan, Risin' Time -aamulähetyksen juontajana toiset 11 vuotta sekä Rapid Roulette -tietokilpailun juontajana. Maxi jäi eläkkeelle helmikuussa 2015.

Yksityiselämä

muokkaa

Maxi on ollut naimisissa vain kerran, vuosina 1973–1979.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Irish Selection 1973 eurovisionworld.com. Viitattu 31.7.2023.
  2. Luxembourg 1973 eurovision.tv. Viitattu 31.7.2023.
  3. Dublin 1981 eurovision.tv. Viitattu 31.7.2023.
  4. Sheeba (1978-1984) irish-showbands.com. Viitattu 31.7.2023.