Avaa päävalikko
Ilvespuukko

Marttiini Oy on suomalainen puukkoja valmistava yritys. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Rovaniemellä.

Vuodesta 2005 Marttiini on osa Rapala VMC Oyj:tä. [1] Vuonna 2016 Marttiinin liikevaihto oli noin 6,2 miljoonaa euroa.[2]

HistoriaMuokkaa

Janne Marttiini perusti vuonna 1928 J. Marttiinin Puukkotehdas Oy:n Vartiokadulle Rovaniemelle. Hän kauppasi itse puukkojaan maakuntaan ja hankki näin elatuksen suurelle perheelleen. Puukkojen kysyntä ja henkilökunnan lukumäärä kasvoivat tasaisesti.

Jannen poika Toivo Marttiini siirtyi 1952 yrityksen johtoon. Yhdysvalloista saatu tiedustelu fileointiveitsien valmistamisesta johti mittavaan vientikauppaan 1960-luvulla. J. Marttiinin Puukkotehdas Oy sai tasavallan presidentin myöntämän arvostetun Vientipalkinnon tunnustukseksi ”poikkeuksellisen merkittävistä vientisaavutuksista” vuonna 1967.

Toivon nuorempi veli Lauri Marttiini siirtyi yrityksen johtoon vuonna 1975. Nykyään Marttiinin toimitusjohtajana toimii Päivi Ohvo, joka nimitettiin tehtävään vuonna 2001.

Tuotanto ja tuotteetMuokkaa

Marttiini Oy tuottaa noin tuhat puukkoa ja veistä päivässä. Kotimaan myynnin osuus koko tuotannosta on puolet ja matkailun lisääntymisen kautta Marttiinin puukoista on tullut haluttuja lahjoja ja matkamuistoja ympäri maailman. Vientiin menee nykyisin puolet tuotannosta.

Marttiinin vanhimpia perinnepuukkoja ovat Ilves- ja lapinleukupuukot, jotka ovat olleet tuotannossa 1930-luvulta lähtien. Uudempia malleja on metsästykseen, kalastukseen, eräilyyn ja keittiöön.

Tuotantolaitokset sijaitsevat Rovaniemellä ja Pärnussa Virossa.

LähteetMuokkaa

  1. Rapala VMC Marttiini. Viitattu 11.8.2014.
  2. Marttiini Oy Kauppalehti. Kauppalehti. Viitattu 11.11.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.