Martin Stenmarck

ruotsalainen laulaja

Martin Olof Jon Stenmarck (s. 3. lokakuuta 1972) on ruotsalainen laulaja. Hän edusti Ruotsia Eurovision laulukilpailussa 2005 kappaleella Las Vegas, joka sijoittui 19.:ksi 30 pisteellä.[1]

Martin Stenmarck
Stenmarck Melodifestivalenissa 2019
Stenmarck Melodifestivalenissa 2019
Henkilötiedot
Syntynyt3. lokakuuta 1972 (ikä 51)
Ammatti laulaja
Muusikko
Aktiivisena 1997–
Tyylilajit pop
Soittimet laulu, kitara

Ura muokkaa

Stenmarck voitti Melodifestivalenin 2005 ja tuli näin valituksi Ruotsin edustajaksi vuoden 2005 Eurovision laulukilpailuun. Kansainvälisessä kilpailussa saavutettu 19. sija oli kuitenkin Ruotsin heikoin sijoitus kilpailussa sitten vuoden 1992.[2]

Stenmarck julkaisi ensimmäisen ruotsinkielisen singlensä Sjumilakliv vuonna 2006. Kappale pysyi Ruotsin singlelistan ykkösenä kymmenen viikkoa ja oli näin yksi vuoden suurimmista hiteistä Ruotsissa.[3] Samana vuonna julkaistu albumi Nio sanningar och en lögn (Nine truths and one lie) pysyi Ruotsin albumilistan ykkösenä kolme viikkoa.[4]

Stenmarck osallistui Melodifestivaleniin uudestaan vuonna 2014 kappaleella När änglarna går hem. Kappale pääsi semifinaalista toiseen mahdollisuuteen, mutta ei toisesta mahdollisuudesta finaaliin.[5] Hän osallistui Melodifestivaleniin myös vuonna 2019 kappaleella Låt skiten brinna ja pääsi taas toiseen mahdollisuuteen, mutta ei finaaliin.[6]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Suluissa sijoitus Ruotsin albumilistalla
  • 2002: One
  • 2003: One (Kansainvälinen versio, I'm Falling lisätty)
  • 2004: Think of Me (#25)
  • 2005: Think of Me (Las Vegas lisätty) (#9)
  • 2006: 9 sanningar och en lögn (#1)
  • 2007: 9 sanningar och en lögn (kolme remixiä lisätty)
  • 2007: Det är det pojkar gör när kärleken dör (#4)
  • 2009: Septemberland (#10)
  • 2010: Kaffe på Everest
  • 2015: Härifrån ser jag allt!

Singlet muokkaa

Suluissa sijoitus Ruotsin singlelistalla
  • 1990: "En bomb" / "Breakdown"
  • 2002: "The Cure for You" (#38)
  • 2002: "Losing Game"
  • 2003: "I'm Falling"
  • 2004: "I ljus och mörker" (duetto Viktoria Krantzin kanssa)
  • 2004: "That's When I Love You"
  • 2004: "I Believe"
  • 2005: "Las Vegas" (#1)
  • 2006: "Sjumilakliv" (#1)
  • 2007: "Nästa dans" (#32)
  • 2007: "Ta undulaten"
  • 2007: "100 år från nu (blundar)" (#1)
  • 2008: "Rubb och stubb" (#26)
  • 2008: "A Million Candles Burning" (#1)
  • 2009: "1000 nålar" (#1)
  • 2010: "Andas"
  • 2010: "Everybody's Changing" (#27)
  • 2011: "Tonight's the Night"
  • 2014: "När änglarna går hem" (#41)
  • 2016: "Du tar mig tillbaks" (#90)
  • 2016: "Den svenska sommaren"
  • 2019: "Låt skiten brinna" (#53)

Lähteet muokkaa