Martin Galway (s. 3. tammikuuta 1966) on brittiläinen pelimusiikin säveltäjä ja yksi tunnetuimmista Commodore 64:n SID-musiikin säveltäjistä.

Martin Galway vuonna 1987.

Rob Hubbardin ohella Martin Galwayta pidetään ensimmäisenä, joka teki huolellisia sävellyksiä pelimusiikin alalla. Molempien ensimmäiset tunnetummat kappaleet ovat peräisin vuodelta 1985. Galwayn ehkä kuuluisimmat sävellykset ovat peleistä Comic Bakery ja Rambo II. Comic Bakeryn musiikki on chiptune-genren arkkityyppi. Rambo II:n musiikki alkaa morse-koodituksella (jossa kerrotaan pelin tekijöiden nimet) ja jatkuu alati muuttuvana teemana. Pelialan yhtiöistä Oceanista tuli Galwayn tärkein työnantaja ja hän laati heille esimerkiksi latausmusiikit (versiot 1 ja 2), joita käytettiin eri pelien aikana. Ennen Commodore 64:lle siirtymistä Galway oli tehnyt musiikkia BBC Micron peleihin.

Galway oli tiettävästi ensimmäinen, joka käytti digitoituja ääniä Commodore 64:lle tehdyssä pelissä. Tämä tapahtui vuonna 1987, kun Galway laati latausmusiikkia Arkanoidiin. Pelissä Kong Strikes Back (1985) hän käytti ns. arpeggio-efektiä tiettävästi ensimmäisenä (soinnun toteuttaminen yhdellä kanavalla soittamalla soinnun ääniä erittäin nopeina murtosointuina, jossa äänet eivät oikeasti soi samanaikaisesti, vaikka korva kuuleekin näin).

Tunnetuimpia kappaleita

muokkaa
  • Arkanoid (latausmusiikki, 1987)
  • Combat School (1987)
  • Comic Bakery (1986)
  • Game Over (1987)
  • Green Beret (1986)
  • Ocean Loader version 1 & 2 (1985)
  • Parallax (1986)
  • Rambo II (1986)
  • Terra Cresta (1986)
  • Wizball (1987)

Aiheesta muualla

muokkaa