Marlon King

Marlon King (s. 26. huhtikuuta 1980 Dulwich) on englantilaissyntyinen jalkapalloilija, joka edustaa Jamaikan maajoukkuetta ja Englannin valioliigan Wigania. Pelipaikka hyökkääjä.

Marlon King

King edusti alun perin Barnetia, ennen siirtymistään Gillinghamiin vuonna 2000. Hänen piti alun perin olla Carl Asaban varamiehenä, mutta luottomiehen loukkaantuminen avasi paikan avauskokoonpanoon, missä hän nopeasti vakiinnutti paikkansa seuran ykköshyökkääjänä. Hänen uransa oli päätyä sivuluisuun vuonna 2001, kun poliisi nappasi hänet varastetun BMW:n ratista. Seura oli kuitenkin miehen tukena, ja kärsittyään lyhyen vankeustuomionsa, hän oli kaksi päivää vapautumisensa jälkeen jälleen kentällä.

Hän jätti Priestfieldin kesällä 2003 ja liittyi Nottingham Forestin vahvuuteen. Kevään 2005 King vietti lainalla Leedsissä. Kauden 2005–2006 alussa hän siirtyi ensin lainalla ja sitten pysyvällä sopimuksella Watfordiin.

Vakuuttavan kauden 2005–2006 päätteeksi King kruunattiin Englannin mestaruussarjan maalikuninkaaksi 21 osumalla. Maaleillaan King siivitti joukkueensa aina nousukarsintojen finaaliin, jossa kaatui hänen vanha seuransa Leeds numeroin 3–0. Tammikuussa 2008 King siirtyi Wiganiin.

King oli Jamaikan maajoukkueen paras maalintekijä 2006 MM-karsinnoissa 6 maalilla.

Lokakuussa 2009 King on istunut vankilassa 18 kuukauden tuomiotaan raiskauksesta.