Avaa päävalikko

Markku Sakari Vuorinen (s. 17. heinäkuuta 1948 Kotka) on helluntaiherätyksessä toimiva suomalainen evankelista.[1] Vuorinen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Vaaleissa Vuorinen oli kristillisdemokraattien listalla, mutta siirtyi helmikuussa 2012 keskustan valtuustoryhmään.[2] Hän oli ehdolla myös vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja tuli varavaltuutetuksi.[3]

Elämä ja uraMuokkaa

Markku Vuorinen syntyi yhdeksänlapsisen työläisperheen kuopuksena. Vuorinen varttui Inkeroisissa paperitehdas Tampellan varjossa, jossa isä Paavo oli viilarina. Paperimiehenpoika kävi koulunsa Inkeroisissa ja Myllykoskella. Helsinkiin hän muutti vuonna 1964, jossa hän on suurimman osan elämästään viettänyt. Vuorinen koki elämässään hengellisen herätyksen 18-vuotiaana, jonka vaikutuksesta hän ohjautui Raamattukouluun Hämeenlinnaan. Siellä hän tutustui tulevaan vaimoonsa Sirpa Mustoseen vuonna 1967. Vuorinen suoritti asepalveluksensa Helsingin Autopataljoonassa 1968. Avioliittoon he menivät 1970 huhtikuussa.

Seitsemänkymmenluvun alussa Vuorinen toimi liikemaailman palveluksessa, omistaen myöhemmin oman autoalan yrityksen. Samoihin aikoihin hän aloitti myös hengellisen työn Helsingin Saalem-seurakunnan yhteydessä. Vuorinen toimi useita vuosia nuorisotyössä ja leiritoiminnassa. Vuonna 1976 hän irtautui kiertäväksi evankeliuminjulistajaksi vaimonsa ja iskelmälaulaja Eija Merilän kanssa. Vuonna 1977 Vuoriset lähtivät USA:han, josta palasivat jouluksi kotiin. Vuosina 1978–1984 Vuorinen toimi pastorina Saalem-seurakunnassa ja vuosina 1984–1986 Helsingin Lähetysseurakunnassa. Vuonna 1987 Vuorisen perhe, johon kuuluivat lapset Jarno (s. 1972), Satu (s. 1976) ja Markus (s. 1983) muuttivat Kanadaan. Ontarion osavaltion Sault.Ste.Marien kaupungissa Vuorinen oli siirtolaispastorina, kunnes sai kutsun palata Suomeen vuonna 1990 johtamaan HSR-TV:n suomalaista tv-työtä.

Vuosina 1991–1996 Vuorinen oli mediapastorina PTV4-kanavalla esitettävän viikoittaisen "Tarjolla Elämä" -ohjelman isäntänä. Vuonna 1977 Vuorisesta tuli Keravalla sijaitsevan HSR-TV:n johtaja. Tästä tehtävästä Vuorinen siirtyi Asuntocom Oy:n johtajaksi, jatkaen kuitenkin Iso Kirja -kansanopiston vierailevana tuntiopettajana, sekä radio-ohjelmien ja tilaisuuksien puhujana. Vuonna 2008 Vuorinen siirtyi Domusasunnot LKV:n johtajaksi, jossa toimessa hän edelleen on.

Vuonna 2009 Markku Vuorinen aloitti työskentelyn uutena valtuutettuna Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän oli myös kiinteistölautakunnan jäsen.

Vuorinen on kirjoittanut 20 kirjaa, joista tunnetuimpia ovat Ritu, huumetytön tarina, Rundi, rikollisen tarina, sekä kirjaset Anne Pohtamosta, Sari Essayahista, ja Salomaan sisaruksista. Vuorisen uusin kirja on: Mediapastori Markku Vuorinen MATKA JATKUU.

Harrastukset ja muu toimintaMuokkaa

Vuorinen harrastaa urheilua, muun muassa hiihtoa, sauvakävelyä, rullaluistelua, pyöräilyä, soutua sekä vaeltamista Sirpa-vaimonsa ja Saska-koiransa kanssa.

Valmentaja Vuorinen on suorittanut Vuokatin urheiluopistossa valmentajatutkinnon ja toiminut nuorten kilpahiihtäjien valmentajana. Vuorinen on itse aktiivinen urheilunharrastaja, joka on juossut useita maratoneja ja puolimaratoneja, sekä hiihtänyt Finlandia-hiihtoja.

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

  • Sinua tarvitaan. 1978
  • Viimeinen kutsu. 1982
  • Apostolien teot nykyajassa. 1982
  • Ritu : Riitta Ylipahkalan tarina. Vantaa 1983. Muistelmat
  • Rakas Jokke. 1984
  • Rundi : Kyösti Erkinkorven tarina. Vantaa 1985. Muistelmat
  • Pientä puhetta uskosta ja menestyksestä. 1987
  • Hyvä uutinen hänelle : Kuinka voin kertoa lähimmäiselleni Jeesuksesta? 1990
  • Vuosisadan ihme : Hannu ja Laura Haukan tarina. Vantaa 1992. Muistelmat
  • Tarjolla elämä. 1992
  • Minun valintani. Kirjoittanut Anne Pohtamo, toimittanut Markku Vuorinen. Vantaa 1993. Muistelmat
  • Sari Essayah : Usko ja urheilu. 1994
  • Ulosajo : Motoristi Matti Natrin tarina. 1995
  • Mediamies : TV-evankelistan tarina. Vantaa 1996. Muistelmat
  • Salomäkien siunaus : Joukon, Maaritin ja Sepon ratkaisu. Vantaa 1996
  • Ajojahti Jakomäessä. 2006
  • Kai Antturi : Rakentaja. 2008
  • Mediapastori Markku Vuorinen : matka jatkuu, (ilmestynyt aiemmin nimellä Mediamies: tv-evankelistan tarina), 2010

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Vuorinen Markku Usko-TV. Viitattu 28.7.2014.
  2. Helsingin kaupunginvaltuutettu Markku Vuorinen Suomen Keskustaan 27.2.2012. Helsingin Keskusta. Viitattu 28.7.2014.
  3. Pirkko Wilén: Keskustalla on Helsingissä paljon voitettavaa Suomenmaa. 27.1.2014. Viitattu 28.7.2014.