Marja Entrich (28. helmikuuta 190519. maaliskuuta 1999) oli latvialainen kosmetologi ja yrittäjä, joka perusti nimeään kantavan luonnonkosmetiikkayrityksen vuonna 1943. Entrich syntyi Liepājassa ja muutti perheensä kanssa Ruotsiin vuonna 1916.[1] Hän kouluttautui ihoterapeutiksi 1925 Helena Rubinsteinin koulussa Pariisissa ja työskenteli vuosia Ranskassa, Saksassa ja Tel Avivissa Israelissa.[2]

Marja Entrich oli kasvissyöjä. Hän päätti että kaikki tuotteet tehdään kasviraaka-aineista eikä niitä saa testata eläimillä.[2]

Marja Entrich perusti oman laboratorion luonnonkosmetiikkavoiteitaan varten. Tuotteita on valmistettu Suomessa 1960-luvulta lähtien.[2] Entrich myi yrityksensä työntekijöilleen vuonna 1971.[3]

Entrich on saanut kaksi merkittävää kosmetiikka-alan tuotepalkintoa, joita pidetään kosmetiikka-alan Oscareina: Cidescon kultamitalin vuosina 1957 ja 1989.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Bodil Hasselgren: Marja Entrich Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. 2020. Viitattu 18.12.2021.
  2. a b c d Marja Entrich Marja Entrich Oy. Viitattu 18.12.2021.
  3. Anna-Stiina Ahomäki Toholammilta heittäytyi yrittäjäksi – kosmetiikkayritys Marja Entrich Oy:n Suomen-toiminta siirtyy yrityskaupalla Kannukseen Lestijoki. 2021. Viitattu 18.12.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa