Veronica Verho

radiojuontaja ja tubettaja
(Ohjattu sivulta Mariieveronica)

Maria Veronica Verho (s. 20. huhtikuuta 1996 Turku) on suomalainen palkittu tv- sekä radiojuontaja ja videobloggaaja. Hän työskenteli NRJ:n illassa omassa ohjelmassaan The Verho Show. 22. helmikuuta 2022 Verho kuitenkin ilmoitti Instagramissa seuraajilleen jättäytyvänsä NRJ:ltä ja radiotyöstä. The Verho Show'n viimeinen lähetys esitettiin 24. helmikuuta 2022. Aiemmin hän on työskennellyt NRJ Aamun radiojuontajana[2] ja Radio Helsingissä. Koulutukseltaan hän on media-assistentti.[3]

Maria Veronica Verho
Verho vuonna 2016.
Verho vuonna 2016.
Henkilötiedot
Muut nimet Mariieveronica
Syntynyt20. huhtikuuta 1996 (ikä 27)
Turku
Ammatti radiojuontaja[1]

Ura muokkaa

Verho aloitti televisiojuontajan työnsä saatuaan pestin yhtenä Posse-viihdeohjelman keväällä 2020 esitetyn seitsemännen tuotantokauden juontajista, ja jatkoi juontajana kausilla 2021 ja 2022. Veronica Verho on vieraillut useissa television ja radion ajankohtais- ja viihdeohjelmissa, ja hän oli mukana Selviytyjät Suomen toisella tuotantokaudella.[4] Verho osallistui Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan syksyllä 2019.[5] Verho juonsi Love Island Suomi -tositelevisio-ohjelman kolmannen kauden, joka esitettiin elokuussa 2021 MTV3-kanavalla.[6] Verho juonsi Huippumalli haussa -ohjelman MTV3:lle 2022. Hän teki POKS-nimistä podcastia yhdessä videobloggaaja Sita Salmisen kanssa.

Verho on toiminut useiden tapahtumien juontajana, muun muassa suorana televisioidussa Blog Awards -gaalassa 2017. Vuonna 2022 hän juonsi suoraan televisioidun Kultainen Venla -gaalan Jaakko Saariluoman kanssa. Samana vuonna hän juonsi myös Tubecon Awards -gaalan.

YouTubessa Verhon kanavan nimi on Mariieveronica.[7] Hän aloitti vloggaamisen vuonna 2012 ensimmäisten suomalaisten tubettajien joukossa. Hänen kanavallaan on YouTubessa 233 000 tilaajaa, ja hänen videoitaan on katsottu 65 miljoonaa kertaa. Tubettajana hänen taustayhtiönsä on Troot Network (Töttöröö). Verhon kanavaa tilaavat etenkin 13–24-vuotiaat naiset ja tytöt. Instagramissa hänellä on 265 000 seuraajaa.[8] Hän on perustajajäsenenä tubettajien yhdistyksessä, johon siirtyi Tubeconin osakekantaa ja valtaa sisällöntuottamiseen.[9]

Taloustutkimuksen vuonna 2016 teettämässä kyselyssä 13–17-vuotiaille nuorille Verho oli kolmanneksi vaikuttavin mediapersoona tässä ikäryhmässä.[10] Hän oli vaikuttavin Tubeconin teettämässä tutkimuksessa 16–19-vuotiaiden nuorten keskuudessa vuonna 2017.[11]

Yksityiselämä muokkaa

Verho seurusteli Juhani Koskisen kanssa vuodesta 2020 alkaen, vuoden 2021 tammikuussa he kihlautuivat[12] ja erosivat vuonna 2024. Verho on julkisesti kertonut, että hänelle on lääketieteellisestä syystä vaikea saada lasta.[13]

Televisiossa, elokuvissa muokkaa

Vuosi Televisiosarja Rooli
2022 Huippumalli haussa juontaja
2021 Love Island Suomi
2020– Posse oma itsensä + juontaja vuodesta 2020
2019 Selviytyjät Suomi kilpailija
Tanssii tähtien kanssa oma itsensä
Angry Birds -elokuva 2 Ella (suomi)

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

  • 2022 Vuoden vaikuttaja -palkinto, Creator Awards
  • 2022 Vuoden podcast -ehdokkuus, POKS podcast, Creator Awards
  • 2022 Vuoden lifestylevaikuttaja -palkinto: POKS podcast, Tubecon Awards -gaala
  • 2022 Vuoden vaikuttaja -ehdokkuus, Tubecon Awards -gaala
  • 2022 Vuoden some-, Vuoden radiojuontaja- ja Vuoden radio-ohjelma -ehdokkuudet, Radiogaala
  • 2019 Vuoden radiojuontaja, Radiogaala
  • 2019 Vuoden mediapersoona -ehdokkuus, Industry Awards
  • 2019 Vuoden sisällöntuottaja -ehdokkuus, Radiogaala
  • 2019 Vuoden radio-ohjelma -ehdokkuus, Radiogaala
  • 2018 Vuoden radio-ohjelma -ehdokkuus, Radiogaala
  • 2018 Vuoden radiojuontaja -ehdokkuus, Radiogaala
  • 2016 Vuoden Lifestylekanava -palkinto, Tubecon Awards
  • 2016 Vuoden Lifestylekanava -palkinto, The Blog Awards Finland
  • 2015 Vuoden Lifestylekanava -palkinto, Tubecon Awards
  • 2015 Vuoden naistubettaja -ehdokkuus, Tubecon Awards

Lähteet muokkaa

  1. NRJ Aamu Radio NRJ Finland. Viitattu 10.9.2017.
  2. NRJ Aamu - Arkisin klo 6-10 Radio NRJ Finland. Viitattu 20.1.2018.
  3. Verhon YouTube-kanavan video "NAISET OSAA" YouTube. 10.6.2016. Mariieveronica. Viitattu 3.10.2018.
  4. Supersuosittu tubettaja Mariieveronica saavutti unelmansa jo 20-vuotiaana – radiokanavalta tullut puhelu mullisti elämän Yle Uutiset. 30.10.2018. Viitattu 31.10.2018.
  5. Wilma Ruohisto: Meeri Koutaniemi julkaisi karun totuuden Tanssii tähtien kanssa -kisan kulisseista – fanit järkyttyivät paljastuksesta: ”Ai kamala!” Ilta-Sanomat. 3.9.2019. Viitattu 3.9.2019.
  6. Veronica Verho Love Island Suomen juontajaksi: ”Elän itsekin rakkauskuplassa” www.iltalehti.fi. Viitattu 4.6.2021.
  7. mariieveronica YouTube. Viitattu 20.1.2018.
  8. Mariieveronica - Troot Network Troot Network. Arkistoitu 21.1.2018. Viitattu 20.1.2018.
  9. Tubettajat perustavat yhdistyksen - nousevat yhdeksi Tubeconin suurimmista omistajista Markkinointi & Mainonta. Viitattu 20.1.2018.
  10. Anu-Elina Lehti: Tubettajat ovat suositumpia kuin poptähdet kauppalehti.fi. 16.6.2016. Viitattu 13.8.2016.
  11. Tiedätkö, keitä ovat Mmiisas ja Lakko? Tubecon selvitti nuorten seuratuimmat idolit yle.fi. 20.4.2017.
  12. Veronica Verho ja Juhani Koskinen hempeinä Flow-tunnelmissa: ”Viimeksi kamuja, nyt kihloissa” www.iltalehti.fi. Viitattu 15.8.2022.
  13. Veronica Verho muistuttaa kipeästä lapsettomuudesta – hurja palautevyöry itkuiseen videoon www.iltalehti.fi. Viitattu 15.8.2022.