Marienfelde on kaupunginosa (saks. Ortsteil) Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se kuuluu Tempelhof-Schönebergin hallintoalueeseen (Bezirk). Marienfelde sijaitsee eteläisen Berliinin alueella. Vuoden 2011 lopussa kaupunginosan asukasluku oli 30 338.[1] Kaupunginosan pinta-ala on 9,15 km² ja väestötiheys 3316 as./km².

Marienfelden sijainti Tempelhof-Schönebergissä (iso kuva) ja Tempelhof-Schönebergin sijainti Berliinissä (pieni kuva)

Historia muokkaa

Varhaisin tunnettu maininta Marienfeldestä on peräisin vuodelta 1344. Tuolloin se tunnettiin nimellä Merghenvelde. Marienfelden alue kuului Temppeliherrain ritarikunnalle, kunnes sen hallinta siirtyi vuonna 1312 Johanniittain ritarikunnalle. Vuonna 1435 Marienfelde siirtyi Berliinin maistraatin haltuun.

1800-luvulle saakka Marienfelde oli pieni, noin 200 asukkaan paikkakunta. Marienfelden rautatieaseman avauduttua vuonna 1875 alkoi alue kehittyä ja teollistua. Ensimmäisen maailmansodan aikoina Marienfelden asukasluku oli jo noin 4 000.

Vuonna 1920 Berliinin seudulla toteutettiin laaja kuntaliitos, jonka myötä myös Marienfeldestä tuli Berliinin kaupunginosa ja osa silloista Tempelhofin hallintoaluetta. Toinen maailmansota pommituksineen vaurioitti Marienfelden aluetta ja pudotti sen asukaslukua parilla tuhannella. Sodan jälkeen kehitys kuitenkin lähti taas nousuun, ja vuonna 1970 alueen asukasluku oli noin 18 000.

Lähteet muokkaa

  1. Einwohnerinnen und Einwohner am Ort der Hauptwohnung in Berlin am 31.12.2011 nach Ortsteilen und Altersgruppen (PDF) Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Viitattu 4.6.2012. (saksaksi)
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marienfelde.

Tämä Saksaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.