Manuel Poppinger

itävaltalainen mäkihyppääjä

Manuel Poppinger (s. 19. toukokuuta 1989) on itävaltalainen mäkihyppääjä.[1]

Mitalit
Manuel Poppinger
Manuel Poppinger
Maa:  Itävalta
Miesten mäkihyppy
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Falun 2015 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Kulm 2016 joukkuemäki

Mäkihypyn maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran Keski-Euroopan mäkiviikolla 2011 Bischofshofenin osakilpailussa. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan kahdestoista Kulmin lentomäessä tammikuussa 2014. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan seuraavana päivänä Kulmissa kahdeksas. Parhaimmillaan hän on sijoittunut seitsemänneksi Vikersundin lentomäessä helmikuussa 2015.[1]

Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän oli mukana Itävallan hopeajoukkueessa ja Kulmin lentomäen MM-kilpailuissa 2016 pronssijoukkueessa. Nuorten MM-kilpailuissa hän sai hopeaa joukkuemäessä 2008.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Manuel Poppinger Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)