Manaaja III

vuoden 1990 elokuva
(Ohjattu sivulta Manaaja 3)

Manaaja III on jatkoa elokuville Manaaja ja Manaaja II: Luopio. Elokuva ilmestyi vuonna 1990 ja sen ohjasi William Peter Blatty, joka on alkuperäisen Manaaja-kirjan kirjoittaja. Elokuva kestää 110 minuuttia[1] ja sen ikäraja on Suomessa K-15. Se perustuu niin ikään Blattyn omaan teokseen Paholaisleegio (1983), ja sen pääosissa näyttelevät George C. Scott, Ed Flanders, Brad Dourif ja Jason Miller.

Manaaja III
The Exorcist III
Ohjaaja William Peter Blatty
Käsikirjoittaja William Peter Blatty
Säveltäjä Barry De Vorzon
Kuvaaja Gerry Fisher
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Morgan Creek Entertainment (käännä suomeksi)
Levittäjä 20th Century Studios
Netflix
Ensi-ilta
  • 17. elokuuta 1990 (Yhdysvallat)
  • 4. tammikuuta 1991 (Suomi)
Kesto 110 min
Alkuperäiskieli englanti
Edeltäjä Manaaja II: Luopio
Seuraaja Manaaja: Alku
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Manaaja III:n tapahtumat sijoittuvat 15 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Elokuvan päähenkilönä on Manaajassa esiintynyt komisario Kinderman, joka tutkii toisiinsa liittyviä murhia Georgetownissa; murhat muistuttavat edesmenneen Gemini-tappajan kädenjälkeä.[2]

Blatty ei ollut lopulliseen elokuvaan täysin tyytyväinen, sillä tuotantoyhtiö vaati siihen mittavia viime hetken muutoksia. Näihin lukeutuu muun muassa manauskohtaus elokuvan loppupuolella, jota ei Blattyn alkuteoksesta löydy.[3]

Näyttelijöitä muokkaa

 George C. Scott  Kinderman  
 Ed Flanders  isä Dyer  
 Brad Dourif  Gemini-tappaja  
 Jason Miller  Potilas X  
 Nicol Williamson  isä Morning  
 Scott Wilson  tohtori Temple  
 Nancy Fish  hoitaja Allerton  
 George DiCenzo  Stedman  
 Don Gordon  Ryan  
 Viveca Lindfors  hoitaja  

Lähteet muokkaa

  1. Leffatykki: Manaaja III (1990)
  2. The Exorcist III Info, Trailers, and Reviews at MovieTome web.archive.org. 28.9.2009. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 18.3.2021.
  3. ”The Exorcist III (1990) - IMDb”.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.