"LAINHUUDATUS" !! muokkaa

Alla kerrotuista syistä johtuen tämän mallineen toiminta päättyy pian. Suomenkielistä wikipediaa on "haravoitu läpi" ja löydetyistä kohteista on "Kansalaisen karttapaikka"-malline muunnettu käsin "Karttapaikka"-mallineeksi. Kun viimeinenkin malline on löydetty, ja kun sulkemisaika on päätetty, malline ajetaan alas.

Maanmittauslaitos suosittelee Kansalaisen karttapaikan viittausten muuttamista muokkaa

Karttapaikassa tapahtuneen muutoksen vuoksi malline EI TOIMI ENÄÄ PITKÄÄN (korkeintaan vuosia) kaikilta osin samalla tavalla kuin ennen. He kehoittavat siirtymään uuteen viittaustapaan, jossa käytettäisiin Euroopan alueella suositeltua ETRS-TM35FIN-viittaustapaa! Mikäpäs siinä, mutta linkkejä on kuitenkin tuhansia, joissa viitataan Karttapaikkaan ETRS89-koordinaateilla (lähes samoja kuin WGS84-koordinaatit). Nyt tehty korjaus mallineen toimintaan antaa meille lisäaikaa totetuttaa tarvittavat muutokset ilman, että linkit katkeavat. Tämän korjauksen ulkopuolelle jäävät ne Karttapaikan viittaukset, jotka on tehty ilman mallinetta. Niitä on kahdenlaisia. Ne, jotka luotiin käyttämällä Karttapaikan tekemää viittausta, ovat edelleen toimintakuntoisia. Nämä linkit toimivat niin kauan, kuin maanmittauslaitoksen rinnakkaisviittausta tuetaan. Sitten ovat ne viittaukset, jotka on luotu käyttämällä copy/paste-tekniikkaa. Jos ne eivät enää toimi, ne tulisi korjata uudella linkillä käsin! Tämä saattaa viedä aikaa. Suosittelen viittauksien tekemiseen mallinetta käyttäen, sillä nämä linkit on helpommin korjattavissa käsin tai botilla!

Ennen kuin harkitset käyttämään jatkossa (!) "Kansalaisen karttapaikka"- mallinetta ETRS-TM35FIN-viittauksiin, huomaa, ettei sitä toimintoa ole tähän mallineeseen korjattu. Sen sijaan niitä viittauksia varten on tehty uusi malline Malline:Karttapaikka, jota nyt suositellaan käytettäväksi. Siis, käyttäkäämme sitä.

Tästä alkaan vanhempi ohje, joka siis vielä toimii aste-koordinaateilla muokkaa

Malline on tarkoitettu verkkoviittausten tekemiseen Maanmittauslaitoksen Karttapaikan koordinaattien ilmoittamaan kohtaan digitaalisella kartalla. Malline perustuu Verkkoviite-mallineeseen, joka muotoilee viitauksen tekstin lopulliseen muotoonsa.

Parametreja muokkaa

Viittaus toimii jo annettataessa kolme pakollista parametria seuraavassa järjestyksessä:

  • kohde on osoitettavan paikan nimitys tai laatu
  • pl (pohjoista leveyttä) eli leveysaste (latitudi, lat)
  • ip (itäistä pituutta) eli pituusaste (longitudi, lon)

eli

  • {{Kansalaisen karttapaikka| kohteen nimi | pituusasteet | leveysasteet }}

Verkkoviitteen parametri Nimeke= saa kohde-parametrin arvon. Verkkoviitteen muut parametrit ovat joko tarpeettomia tai ne ovat alustettuja seuraavilla arvoilla:

  • Julkaisupaikka=Helsinki
  • Julkaisija=Maanmittauslaitos
  • Viitattu= jää tyhjäksi, ellei "Kansalaisen karttapaikka"-mallinen kutsussa anneta parametrille viitattu= jokin arvo (p.k.vvvv)
  • Osoite= URL-osoite muodostetaan alempana esitetyllä tavalla

Verkkoviitteen parametrille Osoite= annettava URL-merkkijono saadaan yhdistämällä Kansalaisen karttapaikan verkko-osoitteeseen joitakin etukäteen alustettuja tai kutsussa annettuja arvoja (alla on parametrin eri mahdolliset arvot erotettu toistaan pystyviivoin ja parametrin oletukseksi alustettu arvo on merkitty tähdellä):

  • moodi=rasta* | tausta | orto (selitys: rasterikartta, himmeä taustakuva, ilmavalokuva), näiden mukaan tulee näkyviin seuraava selite sulkuihin
  • selite=sijainti kartalla* | sijainti taustakartalla | sijainti ilmavalokuvassa | sijainti
  • mittakaava=2000|4000|8000|16000*|40000|80000|150000|200000|400000|800000|2000000|4000000|8000000 (tarkoittaa esimerkiksi 1:16000)

Käyttöesimerkkejä muokkaa

Viittaus {{Kansalaisen karttapaikka|kohde=Suon reuna|pl=62.1|ip=23.3|viitattu=20.5.2016}} antaa

Kansalaisen karttapaikka: Suon reuna (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 20.5.2016.


Viittaus {{Kansalaisen karttapaikka|Suon reuna|62.1|23.3}} antaa

Kansalaisen karttapaikka: Suon reuna (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos.


Viittausta ETRS-TM35FIN-koordinaatteja käyttäen ei enää suositella tällä mallineella, koska se ei toimi!!!! Käytä siihen jatkossa Malline:Karttapaikka !! {{Kansalaisen karttapaikka|Matomäki, Kokemäki|6800747|252965|epsg=3067|moodi=tausta}} antaa

Kansalaisen karttapaikka: Matomäki, Kokemäki (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos.


Viittaus {{Kansalaisen karttapaikka|kohde=Suon reuna|pl=62.1|ip=23.3|moodi=orto}} antaa kohteen ilmavalokuvana

Kansalaisen karttapaikka: Suon reuna (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos.


Parametrikuvaus muokkaa

Malline tekee paikkalinkin tai paikkalinkkiviitteen kansalaisen karttapaikkaan.

Mallineen parametrit

ParametriKuvausTyyppiTila
kohdekohde 1

Osoitettavan paikan nimitys tai laatu. Linkin otsikkoteksti.

Merkkijonopakollinen
plpl 2

Pohjoista leveyttä, eli leveysaste (latitudi, lat)

Esimerkki
62.1
Numeropakollinen
ipip 3

ip (itäistä pituutta) eli pituusaste

Esimerkki
23.3
Numeropakollinen
seliteselite

tarkentaa viitauksen kohteen laatua

Oletus
sijainti kartalla
Esimerkki
"ilmavalokuva kohteesta" tai muuta sellaista
Merkkijonopakollinen
moodimoodi

linkki esittää karttaa, ilmavalokuvaa tai näiden yhdistelmää

Oletus
rasta
Esimerkki
rasta (rasterikartta), tausta tai orto (ilmavalokuva)
Merkkijonopakollinen
mittakaavamittakaava

kartan mittakaava (valittava luettelosta)

Oletus
16000
Esimerkki
2000, 4000, 8000, 16000, 40000, 80000, 150000, 200000, 400000, 800000, 2000000, 4000000 tai 8000000
Numeropakollinen
epsgepsg

ETRS-standardin mukainen koodinaatistojärjestelmä, jota leveysaste ja pituuspiiri seuraavat

Oletus
4258 (melkein sama kuin WGS84-koordinaatistojärjestelmä)
Esimerkki
joko 4258 tai 3067 (ETSR-TM35FIN-koordinaatit)
Numeropakollinen
ViitattuViitattu

Linkin lisäämispäivämäärä.

Päiväysvalinnainen

Katso myös muokkaa