Malick Sidibé

malilainen valokuvaaja

Malick Sidibé (1935 Soloba, Ranskan Sudan14. huhtikuuta 2016 Bamako, Mali)[1] oli malilainen valokuvaaja, joka tunnetaan erityisesti Bamakon 1960-luvun yöelämää ja nuorisoa kuvaavista mustavalkoisista valokuvistaan. Sidibé nousi maailmanmaineeseen 1990-luvulla, kun hänen valokuviaan esitettiin näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Sidibé on saanut useita merkittäviä tunnustuksia. Vuonna 2003 hänelle myönnettiin Hasselblad-palkinto[2] ja vuoden 2007 Venetsian biennaalissa Kultainen leijona -palkinto elämäntyöstä, ensimmäisenä afrikkalaisena taiteilijana tai valokuvaajana.[3][4]

Malick Sidibé
Henkilötiedot
Syntynyt1935
Soloba, Ranskan Sudan
Kuollut14. huhtikuuta 2016
Bamako, Mali
Kansalaisuus Mali
Taiteilija
Ala valokuvaaja

Elämä ja ura

muokkaa

Sidibé syntyi pienessä Soloban kylässä Malin länsiosassa. Kyläpäällikkö valitsi Sidibén kouluun kylän ainoana lapsena.[2] Ranskaksi käydyn koulun jälkeen Sidibé opiskeli École des Artisans Soudanais -taidekoulussa. Taidekoulusta valmistuttuaan hän meni harjoittelijaksi ja assistentiksi ranskalaisen Gérard Guillatin valokuvausstudioon Bamakossa.[1] Kun studion omistaja kuvasi siirtomaahallinnon virallisia tapahtumia Sidibé alkoi kuvata pienikokoisella kameralla afrikkalaisten juhlia ja tapahtumia.[2]

Sidibé perusti pian oman studionsa. Kun Mali itsenäistyi vuonna 1960, Bamakon yöelämä kukoisti ja Sidibéstä tuli sen valokuvaaja. Sidibé kuvasi kymmeniä tuhansia kuvia nuorista tanssimassa klubeilla, viettämässä yöelämää ja muotokuvissa omassa studiossaan.[1]

1990-luvulla Pariisissa järjestettiin Sidibén töitä esittelevä näyttely. Sen jälkeen hänen valokuviaan on esitetty näyttelyissä eri puolilla maailmaa ja niistä on julkaistu lukuisia kirjoja.[2] Sidibén valokuvista on tullut haluttuja keräilykohteita ja niitä on hankittu merkittäviin kokoelmiin esimerkiksi Los Angelesin Getty-museoon,[5] New Yorkin Museum of Modern Art -museoon,[6] Tukholman Moderna Museet -museoon[7] ja New Yorkin International Center of Photography -museoon.[8]

Palkintoja

muokkaa

Julkaisuja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Groves, Nancy: Malian photographer Malick Sidibé dies aged 80 www.theguardian.com. 15.4.2016. Guardian. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  2. a b c d Grimes, William: Malick Sidibé, Photographer Known for Social Reportage in Mali, Dies at 80 (Published 2016) www.nytimes.com. 15.4.2016. The New York Times. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  3. a b Kivirinta, Marja-Terttu: Malick Sidibé sai Kultaisen leijonan www.hs.fi. 11.6.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.10.2020.
  4. Elfving, Taru: Kuolema Venetsiassa www.ts.fi. 16.7.2007. Turun Sanomat. Viitattu 20.10.2020.
  5. Femme Peul du Niger (Getty Museum) www.getty.edu. J. Paul Getty -museo, Los Angeles. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  6. Malick Sidibé, MoMA www.moma.org. The Museum of Modern Art. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  7. Moderna Museet - Collection sis.modernamuseet.se. Moderna Museet. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  8. Nuit de Noël International Center of Photography. 25.2.2016. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  9. Hasselblad Foundation, Malick Sidibé www.hasselbladfoundation.org. 2003. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  10. 2008 Infinity Award: Lifetime Achievement www.icp.org. 23.2.2016. International Center of Photography. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  11. 2010 Malick Sidibé AE1, World Press Photo www.worldpressphoto.org. World Press Photo. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa