Majavapadon taistelu
Majavapadon taistelu oli vuoden 1812 sodan aikana käyty yhteenotto Yhdysvaltojen sotilaiden ja brittien puolella taistelleiden intiaanien välillä 24. kesäkuuta 1813. Taistelu päättyi amerikkalaisten tappioon.
| Majavapadon taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa vuoden 1812 sotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Tappiot | |||||||
|
5 kaatunutta |
25 kaatunutta | ||||||
Tausta muokkaa
Ylä-Kanadaan hyökänneet amerikkalaisjoukot olivat vallanneet Fort Georgen toukokuussa 1813. Tarkoituksena oli edelleen jatkaa taisteluja Kanadan maaperällä. 24. kesäkuuta everstiluutnantti Charles G. Boerstlerin johtama 500:n amerikkalaissotilaan joukko lähti Fort Georgelta tavoitteenaan ottaa yhteen brittien etuvartioaseman joukkojen kanssa majavapadolla (engl. Beaver Dams). Brittijoukkoja asemalla johti luutnantti James FitzGibbon.[1]
FitzGibbon sai tietää amerikkalaisten etenemisestä etukäteen. Laura Secord, jonka aviomies oli haavoittunut Queenston Heightsin taistelussa, oli sattumalta kuullut amerikkalaisten keskustelevan keskenään tulevasta hyökkäyksestä. Hän matkasi 30 kilometriä varoittaakseen brittejä, mutta koska hän ei osannut kertoa yksityiskohtaisempaa tietoa amerikkalaisjoukoista, FitzGibbon päätti odottaa lisätietoja. 24. kesäkuuta intiaanitiedustelijat olivat kertoneet havainneensa etenevät amerikkalaiset kapteeni Dominique Ducharmelle, joka tiedotti edelleen asiasta FitzGibbonille. Boerstler oli tietoinen joukkojensa tulleen havaituksi, mutta hän päätti silti jatkaa etenemistään.[1]
Taistelu muokkaa
Taistelu alkoi amerikkalaisjoukkojen edettyä lähelle metsikköä majavapadon tuntumassa nykyisessä Thoroldissa 24. kesäkuuta. Heitä odottamassa oli väijyksissä joukko intiaanisotureja. Tuli avattiin noin kello 09.00.[2] Laukaustenvaihto kesti kolme tuntia. Lopulta amerikkalaiset olivat valmiita antautumaan, mutta he pelkäsivät kohtaloaan intiaanien käsissä. FitzGibbon saapui neuvottelemaan amerikkalaisten kanssa mukanaan 50 brittisotilasta. Hän uskotteli amerikkalaisille tulossa olevan vielä paljon enemmän brittejä ja väitti myös, että jos taistelut jatkuisivat, hän ei pystyisi hillitsemään intiaanisotureja. Amerikkalaiset antautuivat lopulta vasta majuri P. W. De Harenin tuotua paikalle lisävahvistuksia.[1]
Seuraukset muokkaa
Amerikkalaiset olivat menettäneet itse taistelun aikana 25 miestä kaatuneina ja 50 haavoittuneina. Intiaanit menettivät 5 kaatunutta 20–25 haavoittunutta.[1] Amerikkalaiset joutuivat myöhemmin perääntymään Niagaran niemimaalta ja Yorkista.[3] He olivat kärsineet tappion, mutta sittemmin voittajien puolella on kiistelty siitä, miten suuri osuus voitosta oli brittien tai intiaanien vastuulla.[1]
Taistelupaikka on nykyisin historiallinen puisto. Paikalla on vuonna 1874 pystytetty muistomerkki.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Jason Ridler: Battle of Beaver Dams The Canadian Encyclopedia. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Ronald J. Dale: Battle of Beaver Dams National Historic Site of Canada The Canadian Encyclopedia. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Markku Henriksson: Kanada : Vaahteralehden maa, s. 117. Gaudeamus, 2006. ISBN 978-952-495-975-9.