Avaa päävalikko

Maakrunni

saari Iin edustalla Perämerellä

Maakrunni on saari Perämerellä Iin edustalla Krunnien saaristossa.

Maakrunni on Krunnien toiseksi suurin saari. Se sijaitsee noin 12 kilometriä mantereelta länteen ja seitsemän kilometriä saariston pääsaaresta Ulkokrunnista itään. Saaren suurin pituus on noin 2,8 kilometriä ja leveys 1,3 kilometriä. Maakrunni on matala, pääosin lehtimetsää kasvava saari, jonka korkeimmat kohdat kohoavat noin viisi metriä merenpinnan yläpuolelle. Saari sijaitsee kokonaisuudessaan Krunnien luonnonsuojelualueen sisäpuolella.[1]

Saaren länsiranta on rikkonainen ja kivikkoinen, itärannan ollessa pääosin hiekkainen. Saaren koillisosassa sijaitsee Hanhihieta-niminen hietikko, joka jatkuu itä-länsisuuntaisena kapeana Leikkihieta-nimisenä hiekkasärkkänä lähes kilometrin verran merelle. Länsirantaa sävyttävät poukamat, lahdet ja karikot sekä useat pienet luodot.[1] Saaren eteläisimmissä kärjissä, Viurunnokalla ja Tyrninokalla, sijaitsevat saaren ainoat rakennelmat, Oulun–Kemin 10 metrin väylän linjaloistot.[1][2]

Saaren länsiosassa Viurunnokan Äijänkummulla kivirakassa sijaitsee muinaisjäännös, vanha kalajumala. Kalajumala on kivien avulla pystyyn tuettu noin 1,4 metrin korkuinen, 80 cm:n levyinen ja noin 30 cm:n paksuinen tasapaksu jäkälän peittämä uhrikivi, joka kapenee toisesta päästään. Kalastajien kerrotaan uhranneen kalajumalalle vielä viime aikoina.[3] Kalajumalasta pohjoiseen Meriläisenlahden pohjoispuolella Kumpeleenharjun laella sijaitsee toinen muinaisjäännös, kivistä ladottu kummeli, jonka halkaisija on 4–5 metriä ja korkeus noin 1,5 metriä.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kansalaisen karttapaikka: Maakrunni Maanmittauslaitos. Viitattu 22.7.2012.
  2. Merikarttasarja G: Perämeri. Merenkulkulaitos, 2005.
  3. Ii, Äijänkumpu (no. 139010060) Museovirasto. Viitattu 22.7.2012.
  4. Ii, Kumpeleenharju (no. 139010059) Museovirasto. Viitattu 22.7.2012.