Lykantropia (sairaus)

psykiatrinen sairaus
(Ohjattu sivulta Lykantropia)

Lykantropia (engl. Clinical lycanthropy) on psykiatrinen sairaus, jota sairastava henkilö kokee joko olevansa eläin tai olevansa muuttumassa eläimeksi. Muutos tapahtuu kuitenkin vain sairaan mielessä. Sairaus on saanut nimensä tarujen ”lykantropia”-tilasta, jossa ihmissuden pureman tai noituuden seurauksena ihminen muuttui ihmissudeksi. On esitetty, että ihmissusi-myytti on saanut alkunsa tästä sairaudesta.

Oireet

muokkaa

McLean Hospitalissa tehdyssä tutkimuksessa [1] lykantropialle luokiteltiin seuraavia tunnistettavia oireita:

  • Potilas ilmoittaa kokevansa joskus olevansa eläin.
  • Potilas käyttäytyy, esimerkiksi liikkuu tai ääntelee, kuten eläin.

Lykantropiaa ei siksi ole spesifioitu kokemukseksi pelkästä ihmisestä sudeksi -muuttumisesta, vaan lykantropiaan voi liittyä muodonmuutoskokemus laajempaan kirjoon eläimiä tai olentoja: Lykantropiatapauksia on listattu, ja vain pieni osa on sudeksi tai koiraksi muuttumisia. Myös muutoksia kissaksi, hevoseksi, linnuksi ja tiikeriksi on listattu, mutta myös sammakoksi tai mehiläiseksi on koettu muututtavan.[2] Tapaustutkimuksessa vuodelta 1989 lykantropiaa sairastava henkilö koki sarjan muutoksia; hän koki muuttuvansa ihmisestä koiraksi, hevoseksi ja lopulta kissaksi ennen kuin hoito sai hänet taas kokemaan itsensä ihmiseksi.[3]

Lykantropia on harvinainen tila, jonka syiksi on esitetty jotain toista psykoottista tilaa, kuten skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai kliinistä masennusta. On myös esitetty, että tietyt neurologiset ja kulttuurilliset vaikutukset altistavat kokemukseen muodonmuutoksesta.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Keck PE, Pope HG, Hudson JI, McElroy SL, Kulick AR. (1988) Lycanthropy: alive and well in the twentieth century. Psychological Medicine, 18(1), 113–20.
  2. Garlipp P, Godecke-Koch T, Dietrich DE, Haltenhof H. (2004) Lycanthropy - psychopathological and psychodynamical aspects. Acta Psychiatrica Scandinavica, 109 (1), 19–22.
  3. Dening TR, West A. (1989) Multiple serial lycanthropy. A case report. Psychopathology, 22 (6), 344–7.

Aiheesta muualla

muokkaa